Itseäni kuvaavia sanayhdistelmiä luiskahteli eilen aivoissani. En onneton kirjoittanut muistiin. Olen arka jättämään mitään, minkä turvin voisi jäljittää tämän blogin. Siis sivuhistoriaakin voisin oikeastaan tyhjentää, mutta jotenkin Kärryn nettikäyttäytyminen on niin olematonta, että tuntuu ehkä liioitetulta ko. operaatio.

Eilisen makusteltuani tätä uusinta suunnitelmaani, totesin, että olisi intoa alkaa muokkaamaan tätä yksiötä nyt johonkin suuntaan.

Kaikki suuremmat esineet on menossa tyttären kämppään. Osin siksi, että hänellä ei ole vielä niinkään näitä mööbeleitä ja osin siksi, että olen raahaamassa huonekaluja vain siksi että ovat kenties lasten isän tekemiä ja vaativat suojelua perintötaisteluihin asti.

Kaksion sisustamiseen en innostunut. Tai ajattelin, että odotukset kaikilla on perinteiset. Nyt vain on niin, ettei halua sellaiseen perinteiseen toteutukseen tosiaankaan ole vaan oma persoonallinen ajattelu voittaa kaikki sohvaryhmät ja niin edelleen.

Tällainen pieni yksiö asettaa minulle ennennäkemättömät haasteet, joten sehän vain lisää minun intoani potenssiin kymmenen. Myös uskomukseni, ettei ihminen paljoa tarvitse tulee hyvin koetelluksi. Kaksio oli liian helppo ratkaisu ja jostain muustakin käsittämättömästä karmasta johtuen rivarissa oli jotain karmean ahdistavaa.

Kärrylle muutto olisi ollut askel ylöspäin alhosta. Se minua hieman vaivaa. Tämä ympäristö on maahanmuuttajien ja alkkisten kaupunginosaa Asia joka hirvitti minua siinä vaiheessa kun kämppää joskus vaihtoehtona mietittiin ensin kai itsellemme ja sitten tyttärelle.

Vasta nyt tutustuessani tähän vähän kuin pakon edessä, näen mahdollisuudet. Epäsovinnainen ympäristö ja kenties kuitenkin joustavampien ihmisten ympäröimänä kuin rivarissa olisi ollut.

En pelkää stigmatisoitua alueen väkeen. Tiedänhän minä mitä olen. Sitä paitsi ajatukset työskennellä päihdetyössäkin vain edellyttävät pienoista väkeen sulautumista...heh.

Kävin eilenkin suihkussa, mikä on ylellisyyttä, kun mökillä ei ole kuin järvi. Noh, minä niin arvosta tuota uimista, joten olemme tulleet toistaiseksi aina kaupunkiin pesulle. Saunaa pitäisi rakentaa väliaikaisratkaisuksi, mutta Kärryn aika tahtoo luisua ihan sähköntuotto-ongelmiin ja laitteiden pelaamattomuuksiin siinä roikkien persiissä.

Koska siis aiomme asettua nyt tänne aluksi, sain suihkussa kohtauksen, jossa moppi heilui ja pari risaa pönttöä pyykkikoreineen sai kyytiä. Joutavat vaikka mökille, jossa tulipalo vei kaiken mukanaan ja risatkin astiat löytävät paikkansa pian.

Ja toisaalta tehoneliöissä ei ole mieltä säilyttää mitään risoja pyykkikoreja, jos on kaapistoon asennettu pyykeille koreja, joilla Kärry kuitenkin on tottunut pesutupaan pyykin raahaamaan.

Yksiöön kuuluu terassipatio mikä lie. Se on täynnä kaikkea elektroniikkaromua. On vanhaa pakastinta ja telkkaria ja autonosaa. Lisäksi aidan takana on ryöhääntynyt syreeni, jota olisi kuritettava, että itikoilla ei olisi niin lystiä siellä väijyä meitä ja varsinkin oven aukaisua.

Napapiirilläkin on kuumat päivät menossa. Siksi olisi hauska tuulettaa illalla huoneistoa viileämmäksi, mutta ovessa ei ole mitään vastustamaan kutsumattomia vieraita. Joten sama taistelu itikoita vastaan jatkuu täällä kaupungissakin.

Siitä tulikin mieleeni, että poskeani on puraistu oikein todella. En minä sisäpuolelta tai Kärry ulkopuolelta, mutta lienee mäkäräinen ja ko. kohta tulehtui ja paisui luumunkokoon joten olo on hieman turpea. Ei kipeä kuitenkaan, mutta ei juurikaan innostanut paikalliseen meno edes tutustumismielessä eilen illalla.

Eikä innosta kyllä milloinkaan. Kuppilat ei ole koskaan kiinnostaneet eikä tule kiinnostamaan. Kärry kuitenkin kävi viemässä purkillisen suolasieniä omistajalle kuukausien tauon jälkeen. Kai minä joskus käyn siellä, jos se Kärrylle on tärkeää, mutta turha luulo, että siellä vuosittainkaan haluaisin käydä.

Kärrykin lupasi, että tulee vartin päästä takaisin. Tuli kaksi minuuttia aiemmin.... heh. Oli kyllä giniä ottanut lasillisen, mutta aika hyvin sinänsä sillä onhan tuonne nyt kuitenkin jonkin verran matkaa....

Ääh, pitäisi katsoa jotain ruokaa mahan täytteeksi. Ja on kaiketi alettava hakea sitä tavaraa sieltä kämpiltä nyt sitten tänne, että pääsee jotenkin käsiksi arkeen. Kaipaan puurokuppejani. Puuroa tekisi mieli, mutta en juurikaan osaa sitä tehdä missään normilautasella mikrossa, joten kai se on väsättävä kattilassa ihan perinteisin menoin. Nälkä.