Mutta ka sillekin rajansa olisi.

Nyt kun viides kalenteriviikko pyörähti työputkessa vauhtiin, olen kohdassa jossa puheentuoton kanssa alkaa olla suuria vaikeuksia. Samoin kirjoituksen kanssa. Keskittymiskyvystä olen kuullut, mutta en muista mitä se tarkoittaa.

Viisi viikkoa ja yksittäisiä vapaita - helvetti on siirtynyt saattohoitovaiheeseen. Vielä neljä työvuoroa ja olen minun. Neljä päivää saan olla miten taitaa, mutta sehän on tietenkin näennäistä sekin.

Kaksi neljästä menee autokouluun. Ehei. En minä suorita autokoulua uudestaan, vaikka ehkä olisi syytä. Tytön kakkosvaihe vaatii nyt toimenpiteitä ja ne on syytä suorittaa ihan täällä ennen mahdollista ja toivottavasti todennäköistä muuttoa.

Katselin hakukunnan kotisivuilta perusturvalautakunnan kokouksia, että saisin suuntaan sen mahdollisesta seuraavasta kokouksesta. Voisi olla huomenna tiistaina. Eli ehkä jo tällä viikolla saan tietää, kutsutaanko haastatteluun vai otetaanko töihin haastattelematta.

Vai jäädäänkö heti kalkkiviivoille... näin kai siinä tapauksessa, että on riittävästi omasta takaa hakijoita... tai ettei paperit menneet perille koskaan... hmmm.

@ @ @

Treenauksen puutteesta en voi mennyttä viikkoa manata. Tein iltavuoropäivinä ja vapailla treenit ja eilen vielä raahauduin tytön ja koirien kanssa lenkille tunniksi, vaikka ilma ei ollut morsianta nähnytkään...

Koska työ vie nyt kaikki voimat eikä vapaat niitä ole pystyneet takaisin tuomaan, ainoa mihin kykenen vapailla on istumaan tässä koneella ja sättimään. Ja sekin alkaa menettää hohtonsa. Ainoa lysti on siinä, että yrittää arvata kenen kanssa jo on jutellut... olisi kai pitänyt pitää kirjaa... heh.

Eilen illalla lämpötilat laskivat huoneissa huippuvauhtia. Kun kävelylenkki oli suoritettu istuin koneella sormet kohmeessa. Mittarin mukaan vain 17 astetta... yöllä oli nuttua päällä, että sain nukuttua ja siitäkin huolimatta vilu herätteli ajoittain. hrrrrr No ei täällä ole kuin 14,7 astetta...