Auvon sellaiseen. Niin on käynyt. On se tämäkin sitten olevinaan luonnon karsintaa. Pikku hiljaa meistä on tullut avopari. Ei väliä vaikka käydään kaupalla yhdessä ja porukat näkee. Kaikesta on tullut yhdentekevää.

Kärrylle tosin sanoin, ettei auo turpaansa. Ei kiusallakaan kerrota suhteestamme. Ei heikennetä ei vahvisteta. Täytyyhän ihmisten sairaalloista mielikuvitusta ruokkia. Olenkin haaveillut exän kutsumisesta kotiin ja voitaisiin yhdessä kolmistaan käydä kaupoilla. Nam.

Alkaa paljastua meikäläisen todellinen luonne. Se epäsovinnainen. Se sama, jota olen oppinut kaikin tavoin peittelemään ja vain täällä ilmituomaan. Jospa sen aika olisi nyt ohi. Ehkä minäkin haluan olla muutakin kuin kiltti ja nöyrä.

Kärry ei ole sitä. Kaupoissa hän laukaisee mielipiteensä siinä missä minä hyssyttelen mielessäni manaisin. Noh, nyt olen alkanut hykertelemään. En yhdy puhujaan mutta aivoissani hykertelen pasuunan tahdittamien kommentien aiheuttamasta naurusta.

Ja sittenkin Kärry auttaa kavereitaan. No, minusta liikaa. Kohtuuttomasti. Ei mitään rahanjakoa vaan palveluksia - suhteettomia. Joten sydän on paikallaan, ei jatkuvaa oman edun tavoittelua. Joten kun tuota kommenttien heittoa peilaa tuohon kaveria ei jätetä - mentaliteettiin... ihminen ei voi nauttia ilkeiden kommenttien sanomisesta.

Nyt valmistelee lähtöä pohjoiseen. Ja voi ajatuksesta pahoin. Minun pitäisi olla riemuissani tekemästäni vaikutuksesta, mutta minusta tuntuu enempi pahalta. Ei sen takia, etteikö omatkin tunteeni olisi samansuuntaisia, vaan enempi sen takia, että jos tämä suhteemme sumentaa järjenjuoksua kovin pahasti, ei siitä seuraa pitemmän päälle hyvää.

Ulkona on kuuma. Tukahduttava prkleen kesämäinen helle. Odotan että vettä tulisi taivaalta ja raikastaisi olemiseni. Pilveen jo meni, mutta ei auta... livahdan tänne sisälle vilpolaan... noh, koneelle... ristivetoon.

Hyvä on saamaton nahjus rantautuu ulkotöihin edes nimellisesti, että pääsen kohta ruokaa laittamaan... en muusta syystä. Tuolla mikään kiehdo. Yliarvostettu kesä...