Ensinnäkin, olen Kärryn koneella. En siksi, että se olisi parempi vaan piti ruuvata CPU tähän näyttöön ja näppäimistöön jne. Joten ei ole kauheasti vaihtoehtoa.

Ja se skitsoiluviittaus liittyy siihen, etten aio kokemuksesta viisastuneena, kertoa missä kirjoitan nettipäiväkirjaani, vaikka sen olemassa olosta Kärry tietää. Ymmärsi kyllä miksei.

Vaan sitten minä olen skitsoillut, että tuo on sen verran älykäs vaikkei muka-muka ymmärrä näitä atk-juttuja... että kurkkii millä sivustoilla käyn. Mutta kun tuntuu, että pakko on kirjoittaa välillä.

Eilen illalla tuli grillattua. Ja myöhään. Ja ruokaa ihan liikaa. Loput vartaista pekonilla varustetut herkkusienet ja metrilenkin siivut kirsikkatomaatteineen rasiaan ja loput BBQ-kastikkeella astiaan. Toiveissa että joku haluaa seuraavana päivänä kiskoa mustuneita yöksejä.

Pohjoistuuli oli vielä yölläkin muutama metri sekunnissa ja sain monista takeistani huolimatta kylmänväreet selkääni ja muuallekin. Joten puolilta öin kun kömmin sänkyyn, tärisin horkassa. Ja tärisin aamullakin. Tai yönkin aikana, kun taitelin oman peittoni Kärryltä itselleni kokonaan.

Vasta aamu seitsemältä syy tärinään selvisi. Tai siis syy kylmään. Ei ollut se ihan vain grillauksen kylmänvihoja vaan Kärry oli jättänyt oven valeeseen ja koirat käyneet aukaisemassa oven selälleen. Hurrr. Ilmankos oli hieman kylmä. Ja nyt tuntuu, että on kylmä aina.

Tänään lämmitän saunan, että pääsen tästä kylmän tunteesta.

Entä mitä tapahtui mustuneille ruuille? Grillissä kypsyneet puikulaperunat menivät jo yöllä ihan siinä grillillä, mutta porsaan ohuet jotkut lihapalat vain puoliksi. Niitä oli niiden varraskamojen kanssa siinä rasiassa.

Kärry sanoi että voisi keittää keiton niistä. Olemme molemmat kovia syömään perunoita. Joten keittoonhan niitä... no, nyt on keitto tehty. Vähän hirvitti, että keitosta tulee enempi musta ja nokinen kuin noidan keitoksesta, mutta kyllä se tummuus siitä kuitenkin hälveni. Viisi litraa keittoa oli lähestulkoon sitä hirvitystä, mutta eipä ole enää. Kolme hävisi suihin, enkä minä ole saanut tänään juurikaan mitään aikaiseksi, joten pirunmoinen on kuluttaa.

Ja siitä vielä sen verran, että olen nuupahtamaisillani. On kulunut se puoli vuotta stressaavan asian päätymisestä eli hoitokotiin siirtymisestä. Ja nyt kun Kärry on suvereenisti pyörittänyt niin koirat kuin autot ja kiinteistöt työn alle, minä tunnen vaarallista tuuduttautumisen tunnetta ja hupsis, en jaksaisi muuta kuin nukkua tunti tolkulla. Yöt, päivät, aamut ja illat. Aktiiviaikaa ei ole kuin pari tuntia ja nekin kuluvat pöydässä.

Ja siitä tuli mieleen, että voisin kyllä ottaa nokkaunet... pari tuntia ja silleen.