Sitä kohden mennään. Minä huomasin, ettei mikään ole juurikaan muuttunut. Ei vaikka neljä viikkoa olin pois. No, yksi oli kuollut. Ja toinen tullut tilalle.

Sain työlistaa kolme viikkoa eteenpäin. Eli nyt on viisi viikkoa tiedossa. Ja helvetilliset viisi viikkoa onkin tiedossa. Ilmeisesti työlistatoivomuksiin on laitettava, että vapaat mielellään peräkkäin edes kaksi sellaista.

No, minähän pidin jo kaksi tältä viikolta ja perjantaina on sitten yksi. Keskiviikkona toinen ensi viikolla ja sitten tiistaina kolmannella viikolla. Neljännelle viikolle osuu kaksi vapaata, mutta nekin maanantaille ja perjantaille.

Ja sitten loppurypistyksen eli kuuden vuoron jälkeen on perjantai lauantai ja sunnuntai vapaa... mahtaa olla ilmansuunnat sekaisin ja viimeistään jossain vaiheessa se perkeleen sikainfluenssakin podettu, sillä jos tuo ei syö minua näkymättömiin, ei sitten mikään. Enää ikinä.

Lähden nyt nukkumaan, jos vain voin. Silmät ovat kyllä ihan turtana, joten vahinko voi päästä tapahtumaan. Niitähän on tapahtunut ennenkin.

Mutta enpä taida antaa masennuksen nyt vallata mielialaa, vaikka vihatuin vuodenaika on koittamassa eli kevät. Voiko siis ahdistavampaa tehopläjäystä kuvitella kuin kevään jatkuva raastava tekemisen velvoite. Siis se, joka ei osu minuun mutta tuntuu osuvan kaikkiin muihin. Mutta ei minuun.