Voisihan tämän päivän pilata nyt jahkaroimalla tätä olematonta suhdetta. Niinpä niin. Pahuksen uni tai sanotaanko nyt lähinnä alitajunta, joka työnsi taas jo tämän syrjään laitetun asian uudelleen tuohon jauhettavaksi.

Ajoituksenakin looginen, pitäisi näet hakea sinne paikkakunnalle töihin.

Voi vimmattu, kun nyt olisi unohdettava koko suhde mielestä ja jatkaa kuin tähänkin asti.

Ettei minulle vain kävisi nolosti. Olen ollut pari vuotta jo yllättävän impulssiivinen ja silloin tällöin hommat karkaa käsistä. Siis ettei vaan tulisi laitettua viestiä, että se on nyt loppu. Veetuttaa kun en siihen löydä rohkeutta vaan tunnen itseni laskelmoivaksi piruksi. En halua huonontaa mahdollisuuksiani päästä sinne töihin, vaikka ehkä virhe on jo tehty ja se ei voisi siitä pahentua.

Onneksi tällaisia asioita ei voi tietää varmuudella ennen kuin ehkä jälkikäteen. Ja se hetken viisaus on perseestä. Tehty mikä tehty. No, joka tapauksessa en ole saanut edes sitä hakemusta alulle. Enkä saakaan. Haluaisin nimittäin paeta kaupalle. Ottaa vauhtia.

Minä haluaisin uloskin mennä, mutta treenien jälkeen suihkussa kastuneet hiukset on vielä kuivumassa. Ulkona odottaisi lumityöt ja kanien ruokkiminen ja kaikenpuolinen ihmettely. Aurinko paistaa niin, että on tuskallista tässä koneellakin. Nyt takana olevasta ikkunasta heijastuu ulkomaailma näytölle. Taannoin asentoon laittamani lähin rullaverho on edelleen ala-asennossaan, joten suoranaista paistetta ei ole tarjolla.

Äh, lähden sinne ulos. Miksikä tämä tässä koneella pasianssia pelatessa elämä paremmaksi muuttuu. Ei mitenkään. Jospa aivoillani on hapenpuute... auts. Jäiköhän lääkkeet ottamatta... höh.