Pakko luovuttaa itsensä töllölle. En pöllölle vaan telkkarin antimille. (lue: unten maille)

Heräsin tänään kuudelta ja sen kyllä huomaa. Iltapäivällä ihmettelin olotilaa, joka tulee viiden kilsan lenkin jälkeen ulkoa sisälle palattuani. Ehei, en ole käynyt. Väsymyksen puna vain kuumotti poskilla tai sitten häpeän.

Häpeä johtuisi vain treenikatkosta.

Muuten sain soitettua kaksi puhelua. Exä tulee huomenna käymään kotona. Kävi viime vuonna viimeeksi, ihan käymäseltään silloin koneita katsomassa. Joten saamaton exä hänellä, kun ei saa paria puhelua soitettua.

Eikä kyse ole  nyt mistään erakoitumisesta tms. Kyse on asioidenhoitoon tympiintymisestä.

Ensinnäkin, (ex)anopilla oli tänään nimipäivät. Hallelujaa. Ostettiin pöytälamppu, johon ei saa polttimoa naapurikunnan kaupoista (uunilamput loppuneet) ja tarkoitus oli, että exä vie sen sitten samalla reissulla emolleen.

Vaan (ex)anoppi, joka ei siis usko olevansa jo mennen talven lumia, oli soittanut tyttärelleni kertoakseen, että exän 50 vuotispäivät pidetään tässä kuussa pitopalvelun tiloissa klo 16. Hyvä, hyvä. Eipähän tarvii enää huokailla, että tekeekö kukaan. Minä en. Hohhojjaa.

Joten samalla kertaa tuli tietoon että (ex)anoppi on reissussa. Ehkä. Ja ehkä en jaksa juonia enää täältä kaukaa mitään ketään. Ei kiinnosta. 

(Ex)anoppi on (ex), koska eroaikeista ei ehkä ole tullut puhetta. Exähän ei puhu tutkimustenkaan mukaan, vaikka muistissa ja älyssä ei ole mitään vikaa... mitäs minä sanoin näille tolvanoille, jotka puhuttelevat häntä kuin hän oli viisivuotias.

Joten jahkasin että tulisiko nyt lauantaina vai sunnuntaina. Ja kun lakkasin arpomasta päätin, että minulle siis tajuatteko MINULLE sopii paremmin lauantaina, kun äidilleen ehkä ei milloinkaan ja en saa selville, jos sopisikin.

Joten pirautin saman tien hoitokotiin, jonne kynnys soittaa nousi sähköpostini lähettämisen jälkeen potenssissa 12:sta. Olinhan laittanut reklamaation laskutusperusteista ja tarkemmasta yksilöinnistä helpottaakseni ja varmistaakseni Kelan käsittelyn ilman lisäselvityspyyntöä.

Joten soitin kuitenkin, vaikka pelkäsin johtajattaren vastaavan. Mutta onnekseni huominen sovittiin ilman hampaan kirskuntaa. Ja sitten taksikyydin tilaaminen. Sekin vielä sellaista ihme arpomista, että haku siellä kello 10 jälkeen ja takaisin niin että kerkiää 16.30 kun on saunailta. Voi värkki, että tökkii. Ja jos joku kohta kaatuu, eikun rimmuttelet kaikki puhelut uudestaan. Ja perut tai muutat, mikä kauhistuttaa enemmän, sillä sekään ei aina ole mennyt pulkkaan. Eikä varsinkaan taksiin.

No, niin. Huomenna on huomenna. Ylihuomenna on ysävättömien ihmisten itsensä ruoskimispäivä.

Sain kaksi korttia.

Toinen lapsuudenystävältäni, joka on ilmeisen pakkomielteisen ystävällinen, kun ei tajua, etten jaksa vastata puhelimeen, en jaksa käydä, enkä jaksa mitään. Tietoinen kyllä tilanteesta että omaishoitoa kotona, mutta ei tästä muusta sydeemistä, että anteeksiantoa on luvassa, sitten kun olen sitä valmis vastaanottamaan.

Toinen kortti on sairaalloisempi edellistä. Se on  (ex)anopilta. Ymmärtäisin, jos hänellä ei olisi ystäviä. Mutta että lapsilleen ja lapsenlapsilleen laittaa... Voi tietysti puhua lämminsydämisestä naisihmisestä, mutta tässä tilanteessa, vaikkei hän nyt olisikaan tietoinen kaikesta aiheuttamasta pahasta, voisi hän nyt ajatella, että melkein kahden vuoden välirikon jälkeen, on aika turha lähetellä kortteja muuta kuin velvollisuudesta jouluna.

Että näillä eväillä. Jännityksellä odotan Bittiavaruusmieheltä viestiä, en niinkään ystävänpäivänmerkeissä, vaan josko olisi viihteellä näin viikonlopun kunniaksi. Olisi ehkä minunkin tiedettävä että missäs sitä mennään, vaikka tosiasiassahan minä taidan olla se missä mennään, mutta en hirviä sitä ääneen sanoa, ettei vain syytettäisi traumaattisen eron alullepanijaksi. Hus, pois se minusta.

Jotta näin veemäisissä tunnelmissa muutenkin alatyylisenä kauppiasvetoisena ystävänpäivän viikonloppua odotellen päätän raporttini täältä veetutuksen päämajasta.

Joskus on vaan vähän oltava käärmeissään, että tietää olevansa olemassa. Ilman mitään synkistelyä ja sääliä. Selvä se peli sääntöineen minulle.