Bittimies laittoi eilen illalla viestin. Onneksi viestit kulkivat hitaasti ja se saapui äsken toisen viestin kanssa.

Näyttää kiinnostavan, että sainko töitä. Ja minusta näyttää siltä että myös se, että missä mennään, kiinnostaa häntäkin. Tai siis viimein häntä. Minulla on asiasta ollut jo ihan varmaa tietoa helmikuusta.

Ja siksipä laitoin takaisin viestin, jossa kerroin työtilanteestani ja sanoin ettei enää huolehtisi asioistani. Jatkaisi elämäänsä kuten minäkin olen tehnyt.

Eli tavallaan tein nyt bänät kuitenkin sähköpostitse... toisaalta niihän kaikki alkoi... ympyrä sulkeutuu ja silleen.

@ @ @

Sen sijaan yöunet meni puhelimessa. Virtuaaliruokkijani on vierottanut minut sättimisestä. Kohta kai koko netistä. Ja kun lähdin tähän virityiseen, olin niin satavarma, että tästä ei sen enempää, mutta nyt alkoi ruokkijana toimivan miehen päätä viirata ja tuntuu kuin sama soppa taas alkaisi kuin bittimiehen kanssa.

Että kysymys kuuluu, kenen vastuulla näitä juttuja tulee? Kyse ei ole puoleltani siis mistään leikkimisestä ihmisten tunteilla, mutta minun rehellisyyteni asioissa näyttää aina menevän tähän suuntaan.

Järki-ihmiseltä vaikuttava henkilö alkaa houria vaikka mitä. Ei auta vaikka järkeä yrittäisi takoa. Olimme näet sitä mieltä että ystäviä aina tarvitsee. Ja siltä pohjalta lähdettiin, mutta homma lähti karkaamaan nyt tämän toisen ihmisen käsistä ja meidän suunnittelema peräkärryn hakumatka alkaa näyttää enemmän lemmenlomalta.

Mutta oleellisinta näissä jutuissa taitaa olla molemminpuolinen luottamus. Ainakin edes alussa. Ja kai minä nyt maksan tavallaan samalla oppirahojakin. Enkä tarkoita että lankeaisin näihin juttuihin epätoivon vallassa vaan enempi katson että jollain asioilla on tarkoituksensa.

Joka tapauksessa eilen illalla alkanut puhelu kesti tähän aamuun kello puoli neljään. Ja toisessa päässä oli yövieraskin, joka käytti eilen aamulla tätä ystävääni pakolla päivystyksessä pitkittyneen flunssan takia. Ehkä tänään sitten käyttää kallonkutistajalla tuon maratonpuhelun takia.

En minä voi syyllisyyttä kantaa... aikuinen ihminen on hyvinkin - minua monta vuotta vanhempi. Eihän sen iso vika tarvii olla, kun se on päässä. Minua näyttää pitkä, onnellinen avioliitto (kaikesta huolimatta) suojelevan tässä tilassa, että järki säilyy vaikka tunteet hyppisi hyppynarua. Ja sen vuoksi tunnen että olen laskelmoiva, vaikka siitä ei kai ole kysymys. Kai.

Treenit ei muuten onnistu... on sen verran nautittu alkoa eilen etten viitsi ruumista rääkätä vaan annan kunnon rapistua edelleen tällä viikolla...heh. Mutta huomenna on uusi aamu. Ja vodka on loppu. Ehdottomasti on keksittävä parempia rentoutusmetodeja kuin alko.

Aamupalalle tästä. Pitkäperjantaita vaan kaikille. Hmmm. Saattaa olla sopiva päivä pitkille päiväunille.