minun sosiaalisuuden ulkoistaminen. Ainoa ihminen, jonka luokse olisin voinut mennä on vasta huomenna tavattavissa. Saas nähdä, että huomenna nukun pommiin ja treeneissä tulee välipäivä ja lunta on tullut kolmekymmentä senttiä ja saman verran on yllätyspakkasta.

No, auto on löytynyt hangesta. Ja on ainakin elinvoimaisen näköinen. En tiedä tulisiko illalla käytyä vaikka kaupalla, jos huomenna sitten tyytyisi vain sompaileen toiselle kyläkunnalle.

Jotenkin nyt on alaviritteistä myös työnhaku. En saa soitettua edes sinne, mistä hakivat taannoin sijaisia. Tilanne voisi olla huonompikin. Minulla sentään on ensi kesäksi töitä ja koko keväänkin, joskin ei aina kokonaista.

Treenien aikana tuli paljon ajatuksia. Mikä johtunee siihen käytetystä ajasta. Kolme varttia on nyt kuitenkin pitkä aika.

Mietin mikä tekee lähtemisestä vaikeaa. Kaikesta lähtemisestä.

Muutoista vaikean tekee elettyyn elämään liittyvä materia.

Jostain syystä olen nyt katsonut sellaisia otoksia töllöstä, jossa ihminen ottaa kahvia mukiinsa sillä silmällä (jonka tarkemmasta sijainnista ei ollut tietoa). Että ihminen eli minä Ridhu tarvitsen mukin ja kahvinkeittimen. Crosstrainerin. Kuntopyörän voisin myydäkin. Tietokoneen ja yhteyden ulkomaailmaan. Patjan nukkumiseen ja peiton ja tyynyn. Puhelimen. Kattilan ja ja kohta huomaan, etten voi jättää viittä vuotta vanhoja laskujakaan tänne. Vaikka ne on maksettu.

Savukoskella olisi lähihoitajan paikka. Tajuatteko Suomen harvaanasutuin kunta. 1300 asukasta. Päivää päivää vaan kaikki. Nykyisessä kunnassani on 2900 asukasta. Päivää päivää vaan kaikki ainakin 20 vuodessa.

Onhan niitä mummoja ja pappoja hoidettavana kohta Savukoskellakin 500 jos ei enemmänkin, mutta pienet piirit ja paljon pakkasta. En taida kyetä edes hakemaan sinne töihin. Edes paperihakemaan. Tytön voisi laittaakin, kun sillä kohta tulee karenssia jos ei hae. Eihän sen tarvitse sinne mennä.

Olisi helppoa vaan ottaa mitä saa mahtumaan autoon ja adios ja hasta la vista. Niin se pitäisikin tehdä. Tosin se vaatisi palkka-armeijan tänne vahtimaan tavaroita, joita tulisi kuitenkin ikävä.

Taidan mennä kuorimaan peruja. Aina ja aina perunaa. Makkarakeittoon. Varmaan joku heti tappava yhdistelmä, mutta köyhällä ei ole varaa nutriletteihin eikä valita juurikaan kevyttäkään linjaa. Pitää vaan tehdä töitä sitten enemmän.

Nyt laskemaan kattilat, mille voisi sanoa hyvästi.