Tai siis minun puolestani. Pinnaa löytyi jo ihan eri tavalla kuin vanhoja muistelee. Harmitti oikeastaan se, ettei voinut sanoa, että milloin tulee seuraavan kerran. No, osasin sanoa ettei kahteen viikkoon.

Sen verran kauhea työputki tulossa pariksi viikoksi kun se homma aukee keskiviikkona. Johan minä olen uuden loman tarpeessa heti kun uuvuttavat tuolla tavoin.

Ääh, nyt pitäisi keksiä loppuillaksi jotain tekemistä, sillä treeneistä ei tule yhtikäs mitään. Tänäänkään. Ja ilmeisesti hätäilin tuolla liikkeellelähdöllä, sillä unohdin, ettei murtumat pääse oikeisiin mittoihin kuin vasta kahden päivän päästä vamman aiheutumisesta.

Joten nyt se jalka pirulainen näyttää kipunsa. Ja sitähän tuntuu riittävän, yhtä lailla kun sitä, että jalan kipeä osuus näyttää nyt kokevan kaikennäköistä ennen kokematonta kompurointia...

Joten tuntuu, etten kykene tekemään mitään mikä syö voimia siitä tuskaantumiseen ja myös takapiruna tämä loman loppumisen aiheuttama tuskaantuminen. Mutta aamun alakulo on vaihtunut enempi väsymykseen, kuten aina tähän aikaan vuorokaudesta jos olen aikaisin herännyt.