Nukahdin sitten istualleni. Kesken niskan venytyksen. Hartiat on sen verta jumissa, että piti ottaa ihan päänsärkyyn lääkettä. Eikä sekään tuntunut oikein auttavan. Taidan saunoa taas illalla ja sitä ennen treenata vähän.

Unet eivät olleet kuin vartin pituiset, mutta venytysliikkeeksi aika pitkät. Ja melko kanamainen, joskin pää ei ollut siiven alla. Olisi varmaan ollut, jos olisi siivet tai edes yksi sellainen.

No, asetuin makuullekin, mutta sen verran oli virkistävä vartti takana, että intouduin kuorimaan perunoita. Aina on ruoka mielessä.

Katonkorjaajakin kävi. Korjasi ovien lukot siinä samalla ja katsottiin kattoasia. Odotellaan kevättä, että saadaan pellinsaumat käymään läpi ja tukkimaan. Ja ilmastointihormit juoksutetaan lakikorkeuteen eikä nähtävästi puhkota kattoon mitään reikiä.

Tyyppi on tuttu takavuosien koiraharrastuksesta ja siksikin uskalsin kertoa, ettei tarkoitus ole kuin selvitä vielä pari kuukautta. Ja koska hankkeeni ei aivan varmasti toteudu ollenkaan, niin hys-hys.

No, lieneekö juuri tuo ulkoilusessio ollut se nukuttava asia yhdessä aikaisen ylösnousun kanssa. Nyt sitä taas jaksaa pari tuntia pitempään illasta valvoa. Ja pelätä aamuista töihinlähtöä.

Ja tätä kirjoittaessani sain tietää että halutussa kunnassa on neljä lähihoitajan paikkaa avoinna. Ja kun minä meinasin mennä keittiön kautta valkoiseen taloon. Siten jäisi kaikki lääkärintodistukset yms. pois tässä vaiheessa ja menisi vain tekemään itseään tykö. Voi mähnä. Nyt on haettava niitä kaikkia, joista kahteen vain haluaa.

Ja tehtävä nyt ihan kunnon CV:t ja kaikki... äh, ei tule mittään. Olisinpa ollut ahkerampi ajoissa ja tehnyt edes sen CV:n valmiiksi, mutta ei vain tökkinyt sekään homma. No, nyt se sitten on edessä. Kuten loistava tulevaisuuskin. Toivottavasti.