Minä kiskaisin päikkärit neljän viiden välillä. Joten ei kai tästä nyt ihan pariin tuntiin, mutta kyllä minä taidan yrittää tämän koneen sulkea. Ja olisi se kumpparijumppa... vielä yrittää jotenkin säheltää läpi. Jaa- jaa...

Alkuillat katsomme tyttären huoneessa töllöä. En edes kehtaa kertoa mitä me katsomme. Mutta laatu on sen sorttinen, ettei tule ikävä sitten kun töihin palaan. Noup.

Mutta ysin jälkeen olen valitettavasti tottunut töllöllä itseäni viihdyttämään. Yksinäinen ihminen kun olen... huoks. Toisaalta enpä kaipaa omaishoitoakaan. Noup. Joten nautitaan nyt tästä yksinäisyydestä. Minun luonteellani ei tule jatkumaan vuositolkulla.

Ja se kyllä tietysti vähän masentaa. Mutta oman tilan aion pitää. Sitä minä tarviin. Vapauden ja riippumattomuuden tunnetta. Nyt en osaa oikein nauttia niistä. Kai se jokin surutyön tekeminen esteenä. Epäilys oman itsensä tarpeellisuudesta. Helvetti. Voisiko ihminen olla tarpeellinen ihan itselleen? Pakkoko siinä on olla muita joiden kautta arvioida?

Pakko tai ei, olen pyytänyt vapaaksi kolme päivää. Kaksi päivää tytön autokoulun kakkosvaihetta varten ja kolmas yhteistä työvoimaneuvojan käyntiä varten. Sellainen äiti. Mutter.