Kärry on kotikonnuillaan. Ja minä - en ole ikävissäni. Syynä on se, että päivien on tapana kulua kuitenkin, enkä kaiketi usko kovinkaan pitkään eroon.

Tai sitten ikäväni kuivuu helteessä ja hukkuu sateessa.

Tai sitten olen muuttanut taktiikkaani edellisestä. Joka tapauksessa oloni on lähes kohtuullisen rento.

Paitsi aamupäivällä.

Heräsin Kärryn soittoyrityksiin kahdeksan jälkeen... jotenkin vaan väsytti niin kauheasti.

Sitten kahvia juodessani vielä, sain hoitokodista soiton. Vastasin, sillä epäilin sen koskevan eilen saatua txt-viestiä, jossa minua pyydettiin maksamaan erääntyneet laskut.

Mutta kun en ymmärtänyt mitä laskuja oli jäänyt maksamatta.. joten mielenkiinnosta... ja siitä seurasikin varsinainen hermojen menetys.

Ensin laskut. Kaksi kuulema maksamatta eli maaliskuulta ja huhtikuulta.

Sitten voisinko exän hakea hoitokodilta torstaina. Ei voi... koska en ole menossa omalla kyydilläni isoon kaupunkiin ostosreissulle... Voi kun se on niin hankalaa kun pitää olla jo puoli seitsemältä taksissa ja hän joutuu sitten yövuorossa suihkuttamaan...

Onko keskusteltu exän tarpeista, mitä pitäisi hankkia kenenkään hoitajan kanssa? Ei. Olen luullut että hoitavat itse tiedottamisen.... ihan jäätelöä, kebabia ja sitä sun tätä ajattelin....kai nyt toimintaterapianakin voisi ostaa tarpeelliset Tarzan-asun osat kun kerran vähiä rahoja voi laittaa joululahjoihinkin? Toisaalta voi sitten valittaa, että miten se nyt tällaisia vaatteita ... prkl

Ja että pitäisi saada tietää reissuista ajoissa, kun on joskus taksi vain ilmestynyt pihaan.... Juu, anteeksi anteeksi yhden kerran.

Ja sitten sanoin jo ääni hieman paksuna, ettei tieto taida kulkea oikein sieltäkään. Ei tiedetä exän päiväohjelmaa tms. Pitää tulla katsomaan... täh?

Eikä tiedetty, että exä on kuntoutusyksikössä. Tuli vain soitto sieltä kotiin, kun eivät puolestaan tienneet palvelukodista tulleen....

Aloin kiihtyä ja esittää irrationaalisesti epäkohtia. Minäkin. Löin luurin korvaan. Tärisin raivosta.

Puhelin soi kerran. Löin luurin korvaan. Toisen kerran kiljuin jotain luuriin, huomaten sitten, että ei ollutkaan yhteys auki... helpotus. Soitti taas jolloin... sanelin peri irrationaalisesti mustaa valkoisella tiedottamisen saloista.

Kehotettiin olemaan kiihtymättä.

Tiedättehän että vaikutus on päinvastainen...?

Livahti kirosanoja... sata kierrosta kiihtyneempänä.

Kiellettiin kiroilemasta.

Sanoin, että on kuule tässä ollut paineita ihan riittävästi. Löin luurin korvaan...

Ja itkin ja tärisin. Mutta vain hetken. Sillä piti tarkistaa verkkopankista ko. laskut.

Voima on puolellani. Prkl. Olen maksanut ne.

Odotan anteeksipyyntöä ja laadin kirjallisen reklamaation kuntoutustusajan ateriakorvauksen perinnästä. Elleivät näytä ruokakuljetuksia Kankaanpäähän. Eivät näytä.

Oli Lulu oikeassa. Minulla riittää valittamista. Aina. Surkea tyyppi. Haasteellinen ihminen. Täys paska tyyppi minä. Pitäisi vaan jaksaa hymyillä ja ymmärtää kaikkia.

Samaan aikaan Kärry kulkee viime syksynä palaneen mökkinsä raunioilla. Palossa oli itsekin mukana eikä ollut aiemmin käynyt paikalla. Aloitamme molemmat savuavilla raunioilla. Mutta positiivisesti tulevaan tähyillen. Auts... olisiko katsottava samaan aikaan jalkoihinkin?!