Yritän vääntäytyä uuteen osoitteen henkisestikin.

En tosiaankaan pysty suosittelemaan elämäni seuraamisen jatkamista. Tosissani minä en valita kohtaloani, se on vain tapani kirjoittaa. On ollut. Toivoisin nyt osaavani vaihtaa tyyliä, mutta ehken siinä onnistu.

Kiitos teille, joilla on terve arvostelukyky ja ymmärrätte hukkua muuton tuoksinnassa. Ymmärrän enemmän kuin hyvin... yskän.

Asun nyt henkisestikin A-rapussa.

Paineet kovenevat. Tunnelma tiivistyy. Aina yhdessä. Ei erikseen. Autossa, yksiössä ja aitassa. Törmäys. Pums. Ja suurempi törmäys. Prums.

Eilen tultiin taas kuorman kanssa. Pimahdin juuri ennen kaupunkiin tuloa. Hyvin meni hiljaiseksi kun sanelin, että hyvinhän se puhelimessa meillä meni. Tietääkö miksi. Siksi, että en saanut suunvuoroa. Joten kun minä jotain sanon, ei ymmärrä mitä sanon ja kun yritän selittää mitä tarkoitin, on jämähtänyt siihen ensiajatukseensa. Viinassa lionneet aivot....

Purin kuorman tytön asuntoon yksin tai niin pyysin koska Kärryn tekojalka vaivaa ja en halua kuunnella sitten sitä valitusta. Ja koska homman voi hoitaa siten, että toinen nykii tyrkylle tavaralaatikot ja minä vain kuljetan ne sisään.

Mutta kun tulimme tänne yksiöön, Kärry tuikkasi tavarat eteiseen ja hävisi. Ensin luulin, että kauppaan. Sitten paikalliseen. Auto oli hävinnyt, joten paikallinen oli jokseenkin hatusta vedetty, joskin kävely takaisin kämpille on nopeaa - no, ainakin terve jalkaiselle.

Ei tullut koko iltana eikä yönä. Kurkkukipu tuli sen sijaan. Hyvää omaa aikaa turhautui siihen, etten tiennyt mitä odottaa. Yö meni joten kuten kuuman suihkun jälkeen, mutta kurkku on edelleen kipeä ja paleltaa.

Särkylääkkeet oli Kärryn laukussa, joka oli mukana. Joten ainakin teko oli harkittu, eli lääkkeet mukana.

Nukuin siis joten kuten. Kuten nyt kivi tyynynä nukutaan. Siinä kerkisi tehdä selkoa omista tunteista. Kyse on lähinnä siitä, mitä Kärry aikoo. Minä en vain ymmärrä, jos minä en saa pimahtaa aika ajoin, kun muuten jaksan ja jaksan. Tässä muuton aiheuttamassa helvetissä ja muun elämän paineissa.

Kärry vain ei kestä yhtään äänen korottamista tai riitelyä. Arvostella kyllä osaa huomaamattaan. Älytöntä, mutta niin on. Hän ei tarkoita sitä, miten se tulee sanottua. Auttaako se sitten tietona minua kauan? Ei. Ja paineventtiilikään ei jumita.

Tänä aamuna nukuin yhdeksään. Olin hörppimässä kahvia kurkkukipuuni, kun ihmettelin puheen kuulumista noin selvästi jostain. Miehen ääni. Radion ääni sotki ja hetken ajattelin alkaa kuuntelemaan salaa mitä naapurit puhuu.

Mutta se olikin Kärry puhelimsessa. Ja oven takana. Soitti näet ovikelloa, sillä avaimia meillä on yksi. Toiset ovat kavereilla erinäisistä syistä, jotka hyväksyn täysin ja tunnen että siitä voi olla jatkossakin hyötyä.

En ollut kuullut koputusta. Vaikka odotinkin kyllä Kärryn ilmestymistä. Vaisuna ilmestyi. Oli ollut möksällä. Tarvitsi kai nyt viimein tilaa. Akka tuli näet silmille.

Mutta minä en soitellut perään illalla. Tiesihän hän mistä minut löytää, jos haluaa löytää. Sen sijaan minä sain miettiä, että odotetaanko minun pakkaavan kapsäkit vai odottavan öljyä laineille vai mitä hittoa.

Ihan miten vaan. Minä taidan olla hullu tai osittain ihastunut, kun haluan jatkaa tässä suhteessa, mutten niillä ehdoin kuin tähän asti enkä jos toisesta ei siltä tunnu. Ei ollut puhetta, mihin Kärry oli päätynyt reissullaan.

Lähti nyt ostamaan kaverilleen tiivistettä, jonka lähettää kirjeessä. Vahvoja kaverisuhteita. Puolin ja toisin. Ja se on juttu jota Kärryssä arvostan.

Mutta itse autoilu on hänen kanssaan aina suuri seikkailu. Sillä vanhassa tammassa (ja tarkoitan nyt autoansa en minua) alkaa olla vikaa. Ja osa vioista tulee huolimattomista korjauksista. Yksinkertaisesti joko taidot ja tiedot ei riitä tai on huolimaton.

Vettä valui autosta viikko sitten perjantaina ja homma meni sitten vesipumpun vaihdoksi. Nytkin vettä kuluu. Johtuukin nyt jäähdyttimestä. Tai siitä, että vesipumpun vaihto osoittautui suuruudeltaan niin mittavaksi, että osa poikineen oli mökkitontilla levällään kuin ellun eväät.

Ja jossain vaiheessa oli ylimääräisiä pultteja, joille ei kuulema löydy paikkaa. Ja sitten puuttui ruuveja. Ja sitten voinkin melko huolettomana lähteä seuraavalle tavaranhakureissulle, että autoa tullaan aika todennäköisesti korjaamaan tienpäälläkin.

Oho, parinsadan kilsan jälkeen kirittiin laturinhihnaa.... olisi pitänyt kiriä ohjaustehostimen siipipyörääkin. Se lensi vauhdissa pari sataa kilsaa ennen määränpäätä.

Minä en vain jaksa noista asioista huolta kantaa. Minulla on omasta mielestä ihan riittävästi huolehtimista ilman että kannan huolta noista asioista, joille en voi mitään muuta kuin antaa Kärryn tehdä. Koska korjaamolle ei viedä. Ja hän osaa. Hän haluaa päteä sillä.

Nolointa on, että äkkiähän tajusin, että osa rempoista on ihan turhia syystä että jos ne tekisi kunnolla ei niistä tulisi lisätöitä. Ihan näin sen enempää autontekniikasta kiinnostuneena.

Olo on fyysisesti hutera. Henkisesti se on ollut jo vuosia. Joten sen puolesta ei mitään uutta. Ehkä lähden nyt hoitamaan tuota fyysistä puolta ja jos alkaisi miettimään miten henkisesti saisi voimia ensi viikon uutta stressiä varten.

Koirat tulevat tänne.

Se meinaa lähestyy. No, se muutto, jossa eläimet siirtyvät tänne. Loppuu tämä valheellinen elämä. Ja siitä tieto on lisännyt tuskaani potenssissa X. Ja se tulee lisääntymään.

Kärry hermoilee, mutta ihan vääriä asioita. Ainakin minusta. Pyörän laakereita ja renkaita ja ja ja tekniikkaa, jonka pitäisi jyllätä, vaan ei jostain kumman syystä yleensä hänen koneissaan tai laitteissaan jyllää. Mutta se onkin ihan toinen juttu.

Ja jotta pöperö olisi pöperöä, toissapäivänä meni häneltä hammas ja nyt lähtee sitten useampi huomenna. Ja tekaritupaan joutuu. En minä sitä rahallista puolta. Itse sen hoitaa, mutta lähdemme hakemaan kuormaa heti sen poisto-operaation jälkeen.

En minä toppuuttele. En minä hyssyttele. Siksi, että kerranhan täällä vaan eletään. Ja kerran vain tuonkin miehen kanssa. Jos minä alan jotain sovinnaisempaa elämää kaipaamaan, voin muuttaa takaisin, sillä ahtaanpaikan kammo vaivasi siellä henkisesti.

Tavarat on hukassa. Lähinnä vaatteet. Hiusharjakin vielä. Ostin äsken kaupasta uuden, joten kyllä se varmaan kohta löytyy. Hermostuttaa moni Kärryn juttu. Sanomiset. Vaikka hyvin jo tiedän, ettei ole tarkoittanut niin, kuin minä sen ymmärrän. Joka kerta uudestaan ja uudestaan.

Osittain tämä johtuu tästä stressistä. Kyvyttömyyden tunteesta hallita elämäänsä. Käännän sitten sanomiset moitteeksi ja epäluottamuslauseeksi sekä tyytymättömyydeksi.

Valitettavasti Kärry ei kykene keskustelemaan asioista. Tai kykenee jos jotenkin koskettavat tekniikkaa. Tunneäly on olematonta, joten syyllistyy kerta toisensa jälkeen löytämään minun taitojani paremman ihmisen menneisyydestä.

En tiedä, onko se hänellä alitajuista. Kun itse ei osaa, löytyy minullekin haastaja.

Ja kun on oikein tuiskeessa tunnustaa tunteitaan, joskin aina on valmis niitä näyttämään, mutta jotenkin tulee usein olo, etten minä vaan ylpistyisi. Jep jep.

Ehkä annan nyt sellaisen kuvan liikaa, että minua täällä arvostellaan. Lähinnä kai tässä uudessa tilanteessa kaipaisi kiitosta tekemisestä. Mutta kun tuo pirun perfektionisti haluaa, ettei yksikään peruna keittäessä rikkoonnu tai kananmuna. Että mikä sen rikkoi.... prkl. Analysoisi merkittävimpia asioita. Tai ainakin minun mielestäni.

Oli miten oli, huomenna lähdetään alaspäin taas nelostietä. Toinen verissäpäin hampaattomana ja minä ehkä himpun verran paremmassa kunnossa. Heh.

 

Elämä pikkuhiljaa.

Kärryn auton vesipumppu sippasi.

Mutta exkodista lähtö tuli sitten perjantaiaamuna kello neljä. Kohti Roita. Arvasin... Kärry arpoi aikoja. Laski matkaa jne.

Tyttären kämpän avain saatiin vasta 15. päivän jälkeen, joten eihän sitä meillä tietenkään vielä ollut. Saataisiin kuorman kanssa saavuttua Roista. Kunhan vain mennään toimiston aukioloaikoina....

Satoi. Onneksi tällä kertaa tuntui, että paketti oli hyvin suojattu. Pulkkilassa tosin huomasimme, että muoviin oli tullut reikä, mutta vesi ei ollut mennyt siitä juurikaan sisään.

Joku keikkabussi ohitti kolme kertaa. En enää muista matkasivatko Oulua korkeammalle vai jäivätkö sinne.

Matkustustapa on jo meille muodostunut... kahvia tilkka ja sipsejä välillä ja vettä ja lääkkeet ajallaan. Vauhdissa kaikki.

Ennen Roita p-paikalla aukaisin aiemmin tyttären lähettämän kirjekuoren, jossa on valtakirja. Tai piti olla. Tyhjä oli. Prkl. Tyypillistä. Minä luonnostelin itselleni valtakirjan todistajineen.... niih... alan päästä estoista. Siitä vaan.

Toimistossa oli pariskunta, jonka vaimoihminen oli pyörätuolissa. Vaihtoivat asuntoa ja he tutustuivat vuokrasopimukseen KOHTA KOHDALTA. Kärry odotti kuorman kanssa ulkona... väsyneitä oltiin molemmat. Vaihdoin painoa jalalta toiselle. Hermostuneesti.

Ei myötätuntoa nyt tod.näk. omaishoitaja-hoidettava pariskunnalle. Kivat teille.

Sain avaimet jne. Mentiin tyttären kämpille ja sinne oli jo postiakin tullut. Edellisen naisen perintälasku. Mukavaa.

Purettiin tavarat pikavauhtia puolessa tunnissa kämppään. Ei mitään tulotarkastusta jaksanut tehdä. Sähköjäkään ei oltu kytketty, mutta eihän niitä vielä pariin viikkoon tarviikaan.

Ja omalle kämpälle sitten ja postit lattialta ja kahvia tulemaan.

Nopeasti möksäkamppeet ojennukseen ja suunnattiin möksälle. Pakko minun uhrautua, kun toinen sinne niin mielii...

Vaan käydessämme hakemassa naapurikunnassa olevalta tutulta nestekaasupullomme pois (tuotiin sen peräkärryn kanssa tässä viime viikolla odottamaan mökille menoa) poikettiin kaupassa.

Pihassa naapuriautossa istuva mies huikkasi, että vettä vuotaa autosta...

Ensin Kärry luuli, että johtui pissapojan säiliön irrottamisesta kaverin pihassa hetki sitten, mutta vuoto olikin ihan eri kohdassa. Vesipumppu vinoili.

Minä hyppäsin ratin taakse ja ajoin möksälle lämpöjä seuraten.

Ja kuten lähes aina... Kärry viettikin sitten viikonlopun auton uumenissa. Ko. autossa kun puoli moottoria purettiin vesipumpun vaihtamisen vuoksi. Se Kärryn tuttu toi varaosankin, mutta pultit katkeili ja johti siihen, että toinen tuttu jäi Roihin sunnuntaiksikin hummailemaan ja toi sitten maanantaina eli eilen koko vesipumpun.

Perjantaina siivosin puuceen. Tai vähän edes. Oli sellainen tuta, että voisi olla hyvä. Tulikin sitten tieto, että Kärryn kaveri kotiseudulta oli tulossa matkailuautollaan perheineen pohjoisen kierrokseltaan. No, tietysti kaupunkilaiset väistivät puuceetä, mutta olihan heillä oma vesivessansa autossa.

Vierailu oli ihan kiva... kaverin vaimo ihan hauska ihminen, mutta sama kuvio toistui kuten aina. Minä naisena passaan kokkia, joka on mies, jonka on ihan pakko tuliaispullon korkkaamisen jälkeen ja yhtä takuulla myös ilman sitäkin lähteä kaverin kanssa seikkailemaan moottoreiden luo KESKEN RUOANLAITON.

Ja ihan perinteisesti ruokaa piti valmistella keittämällä grillattavat tuotteet. Se homma kuului minulle. Kuten sitten savustamisen jälkeen kahvinkeitto ja tämän vaimoihmisen kanssa loppujen lopuksi savustettiinkin.... kun äijät häippäsi takavasemmalle KESKEN RUOANLAITON.

Voihan jossain olla sellainenkin mies olemassa, joka pitää lupauksensa hoitaa ruokapuolen vieraiden aikana, kun rakastaa niin sitä ruoanlaittoa. Minä vain en usko. Ei minun kokemuksillani. Ei siihen pystynyt Exä eikä pysty Kärrykään. Bittimiehen avuja en kerinnyt testaamaan, mutta haitat oli jo niin isot, että moinen lisäavu olisi hukkunut kuin tikku paskaan.

Joten empä pääse siitä dilemmasta eroon, etten juurikaan tykkää vieraista. Niiden kestitsemisestä. Kovasti tässä yritän kyllä tämän ohittaa jollain konstin, mutta näytän aina siihen törmäävän.

Noh, eilen sitten Kärry kävi järven toiselta rannalta hakemassa sen vesipumpun.

Minä vietin tuulisen päivän keräämällä lasinsiruja.

Kärry oli hankkinut kerrostalon ikkunaremontista isoja ikkunoita kasvihuonetta varten. Yhtä takuulla säilytyspaikka oli jokin älytön parkkipaikan vierus suojaamatta. Linkomies oli sitten saanut kaikki kasat rikottua.

Minun tehtäväni on kerätä lasit tien yli kuoppaan. Vihaan sitä romukuoppaa, mutta maassa maan tavalla.

Sain homman tehtyä ja sitten innostuin järjestelemään möksää uudelleen, kun anoppiehdokas on tulossa hillaan lähiaikoina....möksälle ja tämän kämpän kautta, joten täytyy yrittää jotain saada aikaiseksi.

Täälläkin. 35 neliötä. Möksässä 9... allekin.

Tai minä mitään vaikutusta yritä. Turha on yrittää. Mutta vieraat on aina aika hyvä deadline ja pontimena, kun yritän jotain edes joskus saada aikaiseksi.

Kärry lähti kaasupullon kanssa toivioretkelle. Huomattiin siis, että autosta kyllä vuotaa vieläkin vettä.... olisikohan jäänyt jotain laittamatta, kiristämättä tai jotain. Mutta senhän sitä saa, kun hosottaa hommissa. Siksi en aio suin surminkaan mennä apumieheksi ojentelemaan räikkää tms. työvälinettä sillä en jaksa kantaa vastuuta tuon huonomuistisen ja vähättelevän ihmisen rempoista.

Saattaa olla, etten juurikaan panosta jatkossakaan autoihin, sillä niiden ei ole Kärryn kourissa kulkea moitteettomasti vaan olla jatkuvasti työn alla.

Muuten tuntemukset tästä suhteesta aina vain vakiintuvat tai miten sen sanoisi. Kun ei yhdessä ole paha olla ja yksin on pahempi... hullua olisi lähteä kilpailuttamaan mitään.

Se minua on mietityttänyt, että lähdinkö liian pian tällaiseen taas tai ylipäätään viime syksynä? Että olisi itsellisemmin yrittänyt. Mutta kai minä olen addiktoitunut ihmisiin. Että on oltava oma ihminen. Exä ei vastannut aikuista vammojensa vuoksi. Enhän minä virheetöntä ihmistä etsi, mutta saisi se ihminen olla syyntakeellinen.

Hmmm. Kärrystä ei kyllä aina tiedä, mutta olen asiaa ajatellut, että itse saa vastata rötöksistään jos niitä tekee. Toisaalta saan kuulema maksaa televisioluvan ilman että hän periaatteestakaan hermostuu. Minä vain en kestä tuollaisia paineita kantaa kuin soiko ovikello ja tv-lupatarkastaja on ovella.

Mutta sellaistahan se on aina. Yhtä kompromissia koko helkkarin elämä.

eli keilatermiä käyttäen Kärryn lupauksien lunastuksia.

Vuosi sitten kun mökki ei ollut häneltä palanut, hänen piti viedä kaverin peräkärry Pohjois-Savoon toisen kaverin luo korjattavaksi. On vielä siellä. Onko edes korjattu, mutta nyt kärrynomistaja sen haluaa nuottahommia varten.

Ja koska mökki sitten viime syksynä paloi ja Kärrykin melkein sen mukana toinen matkailualalla toimiva kaveri joutui unohtamaan voimalan rakentamisen erämaakohteeseensa. Nyt hommaa on aloitettu, minun painostuksesta, ettei vain tarvitse syyttää minun muuttoani... noh, sehän tässä rassaa...

Mutta asioidenhoidossa ja organisatorisissa asioissa Kärry ei pärjää. Joten minä naisellisesti ohjailen vielä vienosti, vaikka on tavallaan pyytänyt kovia ohjaksia suoraan. Joten tässä olen nyt katsonut tätä tempomista ja pakko on tähän puoleen jatkossa paneutua.

Mutta jotta asiat eivät menisi niin kuin pitää... hallilla, jossa voimalaprojua on tarkoitus jatkaa, omistaja päätti viikon lomareissusta. Tai sitten vaimonsa päätti. Mahdollista sekin. Joka tapauksessa, nyt sitten homma keskeytyi kuin kananlento ja aloimme miettiä sen kärryn siirtoa sieltä alempaa tänne omistajalleen.

Sen lisäksi kaveri, joka oli luvannut järeää muuttokalustoa lainaan, oli sen myynyt. Eli se siitä sitten.

Joten nyt haetaan satojen kilsojen päästä kärry, jossa on uusivanha sänkymme ja mennessä viemme omalla kärryllä vedenkeruusäiliöitä toiselle kaverille. Jätämme astiat ja sen kärryn odottamaan kun viemme sängyn ja kärryn tänne naapurikuntaan - ja palaamme takaisin ja jatkamme Keski-Suomeen entiseen kotiini tavaraa hakemaan ja pakkaamme sen ja palaamme tänne takaisin.

Jossain välissä pitäisi nukkua ja hellettä piisaa, joten Kärry on jo nyt ihan hermona, että miten selviämme siitä. Voimalaproju jatkuu nimittäin maanantaina - jos ei sada vettä tai jotain sen suuntaista.

Joten haluaisiko joku vaihderikkaan tienpäällä olevan mustalaisoopperan kahvinkeittoroolin itselleen?

Huoks. Arvasin.

Ja koska päätimme lähteä yöllä ajamaan viileän aikaa... valvoimme eilen tähän aamuun ja oli tarkoitus nukkua myöhään. Minä vain heräsin taas aikaisin ja sitten vielä puhelinkin soi. Tytär on kipeänä ja yrittää pitää henkisesti itseään kasassa, kun kokee ettei kukaan töissä usko hänen olevan sairas.

Näin kävi näet viime vuonna entisessä työpaikassani, että tytär luokiteltiin lintsariksi sellaisen ihmisen toimesta, joka nyt on joutumassa käytöksestään työpaikalla puhutteluun ja ikänsä puolesta kuuluisi eläkkeelle, mutta jatkaa höösäämistä ja ihmisten kiusaamista töissä. Ja ken joutuu silmätikuksi joutuu lähtemään tai kärsii nahoissaan.

Minä en siihen joutunut, mutta varmasti kieltäydyttyäni kesätöistä jouduin epäsuosioon ja olen tullut useammin kuin kerran haukuttavaksi.

Joten Kärry koisii ja minä valvon. Pitkä vuorokausi tulossa, prkl.