Mietiskelin sen treenin aikana myös sitä, miten hyvin tunnen jo itseni. Jos ei tällainen 45 v. kurppa jonkin verran tuntisikaan olisi se vallan ihme.

Nyt puhun tietysti tästä kuntoilusta. Minulla tämä kuntoilun aloitus on yksinkertaista verrattuna tyttöön. Hänellä on ohjelma, jonka hän laatii ja tutkii asioita ja ravintoympyröitä ja kaikkea siihen liittyvää.

Minä vain aloitan. Sillä mikä tuntuu hauskimmalta. En kuntopyörällä, kun en tykkää siitä. Ensin aloitetaan crossarilla vartti. Sitä pari päivää, sitten 20 minuuttia, kunnes sekin tuntuu menevän, sitten puoli tuntia. Siihen yleensä jämähdän.

Alan treenata laatua. Sitä olen kyllä tehnyt siihenkin asti, mutta asetan nyt laadullisia ja helposti mitattavia tavoitteita: kilometrit, kalorit.

Huvittavinta on se, että treenaminen vaikuttaa psyykeeni niin, että tunnen että mahan alueen lihakset on napakemmat. Tuota ei se kyllä näy, mutta tuo tunne on riittävä. Noh, ei varmaan kaikille, mutta minulle. Koska se vaikuttaa sitten siihen, että kiinnostus muuhunkin liikuntaan ja mielenkiinto ruoka-annosten kokoon ja laatuun - ja kuten nyt ryhtiin, kasvaa.

Homma alkaa näet ruokkia hakemaan lisää hyvää oloa. Addiktoidun herkästi. Lie kyse siitä.

Masentaa, etten lenkkeilyä saa alulle näköjään säiden takia. Toisaalta minun lenkkimaasto on haastellista, kun se ei kulje yleisillä reiteillä, joten vastuksia on näin talvisin aina.  Mutta kunhan vielä psyykkaan tuolla crossarilla napakkuuta itseeni pari päivää, minulta palaa pinna ja lähden tekemään uraa sinne pellolle ja siitä se lähtee.

Ja crossari ei jää. Se jää siihen lisäksi. Eli liikunnan määrä kasvaa ja taas psyyke väittää minun kohenevan. Tuota harvoin vaaka ja peilikään sitä näyttäisi, mutta niiden kautta en tavoitteita haluakaan mitata, sillä niiden avulla tulokset on liian kaukana. Jos asioita haluaa tehdä hyvin.

Ainoa ongelma on minulle ollut työn yhteensovittaminen. Se vie ajallisesti ja myös rasittavuudellaan minut pois raiteiltaan ja se onkin ollut tavallisin syy, että treeneihin tulee auttamaton tauko. Ja kun en juurikaan ole näitä pitkiä lomia saanut pitää muuta kuin sairaslomina.... en ole saanut koskaan todella kokeiltua, että saisinko työn ja tämän treenauksen yhteensopimaan jotenkin.

Ruokapuolta kai olisi katsottava. En tarkoita, että porkkanoita, vaan sitä, etten tällä hetkelläkään saa riittävästi muuta kuin energiaa ja sitäkin saan vissiin liikaa. Ai mitä vissiin?

Sillä jos saan onnistumaan työaikana tuon treenauksen, kulutus kasvaa varmaan siihen määrään, että pakko on katsoa että saisin elimistön tarvitsemia rakennuspalikoita. Siitä puolesta tulee haasteellista, kun ei voi syödä oikein mitään tarpeeksi. Proteiinit, kuidut yms. Huoks.

Jospa tytär neuvoisi alkuun ja minä katson sitten mistä ne pirulaiset on mahdollista saada. Epäilen, että kananmunia tulee syötyä siihen asti, kunnes saan jonkin pirun sappikohtauksen.

Jaahas, aikaisesta ylösnoususta huolimatta tai juuri sen vuoksi, on aamupala syömättä. Valitettavasti napakkuus vatsan alueella treenien jälkeen vähentää näläntunnetta.

Valitettavasti napakkuus on sekin vain tunne...heheh