sillä eilen tuli lepopäivä pidettyä treeneistä. Yllättävää on tämä minun addiktoituminen melkein mihin tahansa. Sen asian hyväksyminen tuo varovaisuuden tullessaan. Ja hallintaakin, kun tiedän, että miten helposti minä lähden mukaan milloin mihinkin.

Mutta sitten kun tulee se hetki, että tulee taukoa joko omasta tai olosuhteiden pakosta, yhtä nopeasti loppuu addiktiokin. Joten ilmeisesti mistään sen vakavemmasta ei ole kyse.

Nettiriippuvainen kyllä olen. Tai en ole varma onko se tämä netti, vaan aina jokin juttu täällä. Milloin sähköposti, milloin tämä vuodatus, milloin joku foorumi. Tällä hetkellä tämä vuodatus, jonne oksentelen tätä pahaaoloani useimmiten.

Jäin eilen vähän epävarmaksi sen suhteen, että kannattaako minun kyläillä missään. Tuntuu, ettei siitä ollut muuta hyötyä minulle kuin, että pidin lupaukseni henkilön suhteen. Ja olisi tuo varmaan ymmärtänyt, vaikken olisi tullut. Höh.

Muuten tuntuu, että nyt kun padat porisevat, pitää antaa siihen aikaa. Toistaa täällä kotona näitä kotikuvioita ja antaa asioiden kypsyä.

Mutta kiristin jo crossarista ruuvitkin. Joten kolmen vartin treenit tässä odottaisi ennen aamupalaa. Tärkeää on, että teen jotain näkyvää loman aikana kuntoutuakseni tämän asioiden kypsyttelyn lisäksi. Muuten minä tuskaannun saamattomuuteeni. 

Tuollainen asioiden prossessonti kun ei ole mitattavissa. Kolmen vartin treenit ovat kolmen vartin treenit ja olen siihen päässyt muutaman päivän harjoittelulla. Muistan kun aloitin ja en meinannut jaksaa varttiakaan.

Eilisestä päivästä vielä. Pää oli tosiaan kuin Haminan kaupunki, joskaan en tiedä miksi juuri sitä kaupunkia pidetään sekavana.

Saattaa olla syytä tuossa ulkomaailmassa käynnissä, jota en näin jälkikäteen pitänyt niin hyvänä kuin olisi voinut olla. Ehken ole nyt ihan hyvässä sosiaalisessa kuosissa. Mutta en ole missään nimessä huolissani alaspäin menosta, vaan tuntuu jotenkin selkiinnyttävältä tämä prosessi, vaikka keskeneräistähän tämä on vielä. Eikä asiat noin vain loksahtele paikoilleen.

Se mikä pitäisi olla itsestäänselvyys ei tunnu minulle nyt olevan. Yritän viedä kaikkea eteenpäin vaikka väkisin ja kun se ei tunnu onnistuvan tuskaannun. Pitää nyt vain miettiä millä on mahdollista mennä eteen päin ja keskittyä siihen. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja perästä kuuluu taas.