päivä tänään. Mutta ajatuksiini kyllä tuli, että josko kävisin tohtorin pakeilla. Monestakin syystä. Exän edunvalvonta-asiakin vaatisi ko. lääkärin tapaamista ja nyt sitten tämän beetasalpaajan ruuvaminen kohdilleen...

Kärrykin soitti tai hänen kaverinsa Jupe... herättää mielenkiintoisen kysymyksen, että miten oikeasti tulen kohtaamaan tämän porukan? Ja kuinka jaksan Kärryäkään, jos tuo porukka noin villitsee...

Ehei, en ole naivi kuningas alkoholin edessä. Mutta kokematon (onneksi) joten en tiedä pitääkö hälytyskellojen soida missä vaiheessa, joten varaudun nyt kyllä myös siihen, että nenille tulee. Ettei homma toimi, jos alko alkaa hallita.

En edes yritä puolustaa Kärryä. Enkä piru vieköön itseänikään. Mutta aion kyllä jättää takaoven auki, että jos alkaa homma viruttaa yhtään, se on sitten loppu. Mutta kun en odota absolutismiakaan, niin miten minä voin lähteä omien pelkojeni varassa ketään tuomitsemaankaan. Ja haluankokaan?

Tuntuu pahalta, että edes tällaisia kirjoitan, mutta se, että kykenen täällä kirjoittamaan niin kuin asia on, auttaa tekemään ehkä sitten aikanaan johtopäätöksiä, kun en ole itsellenikään - saati teille - teille antanut illuusiota jostain ihmeparantumisista tai muusta.

Ja mikä minua rohkaisee on Kärryn porukat: äiti ja lapset. En tiedä kuitenkaan syytä tunteeseen, mutta ehkä minä olen tätä osaa ennenkin kantanut tai vieressä kulkenut, kun olen perheen mustalampaan kanssa ollut. Joskin kaikki perheen tervepäiset tuntuvat arvostavan Kärryä. Noh, mitähän hyötyä siitä on, mutta kai minä vain tykkään haasteellisesta elämästä. Heh, heh.

(onneksi en näe tulevaisuuteen...)