Tänään on kaikkien empivien nimikkopäivä, kai? He eivät ole suinkaan Kai-nimisiä, luultavasti, kai.

Juu, yksi sekopää täällä taas. Pääni menee heti hetteikölle kun treenit jää pois. Että revitään siitä sitten liikunnan merkitystä.

Vime viikolla kaikki tuntui jo olevan jonkinlaisessa järjestyksessä ja sitten treenit taukosivat Elinin takia ja epäjärjestys kulminoitui vihaamaani juhlaan kaikille ystäville ja rakastuneille. Eikä eilinenkään shoppailu juurikaan helpottanut tuskaani, vaan päinvastoin etsin ja tietysti etsivä löytää merkkejä seinien terävistä kulmista, joihin henkisesti hakata päätään seinää. Auts, auts.

Ihminen vain pystyy tällaiseen. Olen kuin se lumisadetta sisältävä vesilasikupla. (mikähän senkin vekottimen nimi on?) Välillä kaikki selkeätä kuin pläkki ja sitten haluan nähdä miten kaikki asettuu paikoilleen ravistelun jälkeen. Kai minä haluan.

Tämä on kai minun tapani surra avioeroa ja kaikkea mitä on surtava nyt, kun aikaa. Joten en minä huolestu. En ole murentumassa, päinvastoin. Tai siltä se tuntuu. Tietysti tekisin kaikille palveluksen kun esittäisin vain vahvaa, mutta pitää olla rehellinen. Siitä en pysty lipsumaan.

Kai. Kaille onnea, kai....