Toiseksi viimeinen lomapäivä. Ensi viikolla on vaan vapaita viikon alussa. Loiva lasku lomalta. Kääk. Pahalta tuntuu ajatus palata sinne hullujenhuoneelle. Ainoat hullut on työkavereita... sekin vielä. Psyykkaan itseni hulluttelemaan ihan asukkaille. Ja heidän vuokseen sinne menenkin.

Kollega yritti testamentata tosiaan työnjohdolliset tehtävät minulle, kun hän ja toinen sairaanhoitaja jäävät kahden viikon lomalle. Sanoin, että voimat menee ihan työssäkäymiseen ja tähän arjen pyöritykseen. Pomotus ei kuulu missään vaiheessa työnkuvaan.

Pakko alkaa soutamaan näissä työasioissakin, kun on sinne kuitenkin palattava. Vahvempanako? Tavallaan. Olenhan hakenut muualta oikeasti töitä kesäksi, jota ajatusta voin silitellä epätoivon hetkillä. Ja olenhan kuntoillutkin, joskin nyt tuli tuon Elinin kanssa takaisku, mutta enhän minä mihinkään vankuuveriin olekaan osallistumassa. Enempi elämään. Ja ne kisathan alkoi minun kohdallani jo yli 45 vuotta sitten.