Sen verran nuo työt nyt on sekoittanut ja painanut päälle, että loman aikana hankitut rutiinit ontuu.

Ja yritän vielä tehdä töitä etukäteen, ihan kuin se jotain auttaisi. Vaikka auttaahan se.

Puhelin jäi äänettömälle eilisillaksi aamuvuoron jälkeen. Ja en muistanut soittaa sunnuntaipuhelua äidille, koska olin väsynyt ja ei tuntunut työn takia sunnuntailtakaan.

Joten puhelin on edelleen äänettömänä, mutten viitsi sitä parin tunnin takia äänelle laittaa. Iltavuoro odottaa. Sitten onkin jo yö ja yön jälkeen aamuvuoro, joten jos ei joskus hätäänsä puhelinta tarvitsisi... joutaisi nakata pöpelikköön koko pulikka.

Eilen kyllä saunoin, mutta treenaukseen ei riittänyt voimat. Hyvä niin. Kai. Tänään vetäisin pirteän tunnin treenin Talvikilla ja hyvin jaksoin. Katsoin samalla Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelua. Aina kun minä vankuuveeraan, sieltä tulee yöks. Niin nytkin. Jääkiekkoa... argh, mutta täytin nyt kansalaisvelvollisuuttani. Näkemällä miten Suomi otti turpiinsa.

Paatokset jäi kyllä kuulematta, sillä selostaja oli saksankielinen mieshenkilö yhtyeestä Rammstein... ja sitten lopuksi tuli intialaista musiikkia Nepalista... itkuvirsi kaiketi.

Ottelusta ei sen enempää. Oma matkani siis meni hyvin ja yllätin pysymällä omalla tasollani. Viisitoista kilsaa tunnissa. Kaloreitakin kului, joskin sykkeenpalautus osoitti kuntoni pohjasakkaan, mutta mitä ne Tunturilla tietää, miten pohjassa sitä on käyty.

Nyt aamupuuro mahassa onkin vähän raukeamaan päin oleva tila, mikä tietää nihkeätä iltavuoroa. Mutta ei ole ensimmäinen kerta eikä viimeinenkään. Tosin en ole treenannut ennen, joten tiedä vaikka tästä jotain hyötyäkin löytyisi.

Keittelin heti aamusta kuoripottuja kattilallisen, että saan evästä töihin illaksi ja aamuksikin. Tiskiäkin on ihan kiitettävästi. Ja lunta olisi ulkona, joskin linkomies piirsi pihaan jo isot linjat. Mutta auto on kai kuorutettuna.

Valitettavasti hien takia oli pakko käydä suihkussa, joten pääkin on märkä. Ja vaikka ulkona on vaivaiset 14 astetta pakkasta, en uskalla itseäni asettaa alttiiksi vilustumiselle. Eikä tämä tosiaankaan johdu siitä, että olisin millään muotoa lojaali työnantajaani kohtaan. Vaan ketuttaisi kovasti, jos treenit taas loppuisi sairasteluun.

Naureskelinkin tuolla Talvikilla keikkuillessani, että olen kuin huippu-urheilijat. Harjoittelukaudesta on tullut tapaturmien ja sairasteluiden vuoksi katkonainen. Onneksi en ole sen suurempiin kisoihin menossa kuin uuteen elämään. Valitettavasti aikataulutus on hukassa. En tiedä, milloin kunto pitäisi olla maksimaalinen, joten mennään ihan matalalla profiililla...