Kylläpäs teki hyvää pienet tupluurit. Ja nyt kävi niin kuin osasin odottaakin. Neljä tuntia tuosta energisesta puuskasta treenien jälkeen, kunnon floppi. Vai perunoita kuorimaan. Vaan nyt se olisi kohta edessä. Miten niin kohta?

Meillä syödään luvattoman myöhään. Tytär haluaa. Se kun nukkua posottaa puolille päivin joten aamupala on sitten milloin on. Mutta perunat voi kyllä kuoria valmiiksi. Sitten ei muuta kuin keittelee keitot.

Kaivoin sen autonkin siinä energiapuuskassa ulkona käydessäni. Lähdin sinne muka pikkuhommiin ja toisaalta soittamaan tälle ystävälle, mutta en ollut tallentanut numeroa vaan se oli lapussa sisällä. Joten kaivelin sen auton jokatapauksessa. Ja siinä olikin lapioimista auton ympäriltä ja heittelemistä, että sai lumet kauemmas.

Ajattelin, jos ei kaverille niin kauppaan. Sitten sisällä kun kerroin tyttärelle, etten minä tänään lähdekään, mietittiin että illalla kauppaan. Hetken päästä, että tarviiko silloinkaan jos vasta seiskalta päästään. Ennen ei päästä ja näihin aikoihin kauppa on täynnä töistään palaavia. Ja melko todennäköisesti työkavereita ja kyläläisiä.

Olen ollut jo pari vuotta tällainen. Lähti siitä, etten työn jälkeen jaksa tavata ketään, kun sosiaalinen kiintiö on täynnä. Työssä kuitenkin on saanut tarpeekseen. Mutta osittain siihen johti myös se, että osa tutuista karttoi minua exän vammautumisen jälkeen. Ymmärrettävää. Kai. Mutta sopi minulle.

Yhä vieläkin minulta näet kysytään miten exä voi. Minun vointiani ei kysytä. Teki monesti mieli näille ajattomille ruojille sanoa, etten minä voi tietää miten exä voi, kun minä olen minä enkä exä. Mutta minä olen väsynyt ja vihainen. No, en sanonut.

Ehkä ne karttaneet pelkäsi, että minä sanon niin. Hyvä heille niin sitten niin.

No, huomasin, että minkä energian saan siitä, että käyn vapailla naapurikunnassa. No, olen käynyt siinä määrin, että sielläkin kassat tunnistaa minut. Pirun pankkikortti paljastaa henkilöllisyyden. Mutta en tiedä näkevätkö mistä olet kotoisin.

Lisäsyitä löytyy kasvatuksesta ja taustastani. Asuessani pk-seudulla ei tunnettu naapureitakaan. Vaikka omakotialueella asuttiinkin. Siis kasvatuksen vikaa koko sotku.

Mutta siitäpä keksimme tyttären kanssa, että käymme kaupassa silloin kun vähiten porukkaa. Silloin kun johon kuhun törmää, tuleekin vaihdettua kuulumiset... heheh