Ainahan on maksettava, eikös juu?

Illalla seiskan jälkeen päädyin taas päikkäriasentoon. Kuulin kyllä että Kärrymies soitti - vuoron perään molempaan puhelimeen... mutta minä vain jatkoin unta... kuulin kyllä että tytär kysyi jotain koirista, mutta minä vaan nukuin.

Puoli yksitoista nousin puhelimen soittoon ja kiskoin sähkölaitteet irti seinästä ja vaihdoin yövaatteet ja sukelsin päiväpeiton alle, jatkamaan unta. Nukuin vielä muutaman puhelimen tärinän ohi. Arvasin kyllä, että kärrymies on ehkä huolissaan, mutta ei voi mitään. On rankkaa vetää tätä eloani. Vaatii veronsa ja velanmaksunsa. Ja maksupäivä oli kai sitten eilen.

Ja tänään. Heräsin ennen viittä puhelimeen, toiseen niistä. Ja keitin kahvit ja toin pannun ja mukin sängyn viereen, lähetin hälärin ja kohta kerroin mitä oli päässyt käymään. Ymmärtäköön tai ei. En minä jaksa niin, en jaksa.

Puolitoista tuntia minä roikuin puhelimessa ja alkoi taas väsyttää. Sanoin, että nyt minä käyn vielä nukkumaan. Ja että tänään on treenipäivä...eka tällä viikolla. Selkä on ihan jumissa, joten tässä odottelen intoa irrotteluun. Tein pikakahviakin mukillisen... mutta tuntuu vain siltä kuin olisi vieläkin puolittain unessa.

Onneksi selkää kouristaa, enkä taida kyetä enää sängyssä makaamaan. Nyyh. Lihakset on ihan jumissa. Taidan lähteä lehtiä selamaan täältä netistä. Ja kerätä jotain minkä voimalla tehdä edes avaavat treenit... sen jälkeen suihkuun ja viimeistään sitten olen hereillä... noh, ainakin jonkin aikaa.