Bittiavaruusmies on tullut johonkin katumustilaan. Kai. Ei kiinnosta ottaa selville. Yrittää ottaa yhteyttä gmailin kautta. Haluaisi tietää olenko hakenut paikkoja joita siis hainkin. Ja siitä sitten sujuvasti muka kaipaa. Jaa-a, taitaisi olla jollain huoltotauko vai.

Nythän on muistettava sellainen asia, että hän se halusi ettei olla yhteydessä jatkuvasti. Ja ollutkin hiljaa neljä viikkoa. Minä pönttö vastasin kuukausi sitten viestiin, kun en halua mitään riitoja, jos päästään sinne töihinkin... niin vaisua elämää vaikka tekisi mieli lähettää pari pommia sinne suuntaan ja antaa kuulua miten toista ihmistä kohdellaan tai ei kohdella.

Joten enhän minä vastannut mitään nyt kun en minä kykene hillitsemään itseäni. Ja sen verran varovaisesti lähestyikin, että tietää itsekin toimineensa ehkä vähän ... voi vittu, mitä vähän?

Minä olen eronnut ja sinkku. En siis seurustele bittimiehen kanssa. Mutta en voi lopettaa suhdetta koska minusta sitä ei ole. Jos mies nyt olettaa että minä kehittelen jotain hänen huoltoaan tähän saumaan, voi työntää itsensä Muurmanskin huoriin.

Koska jälkiviisaus on parasta viisautta, minun ei olisi pitänyt lähteä koko hommaan mukaan, mutta kohtalolla oli sormet pelissä ja sain rohkeutta suunnitella pohjoiseen muuttoa. Ja määritellä oma elämäni suhteessa tähän häppärään. Että ei mitään yhteistä kotia kiitos. Ja kun homma liukui näin olemattomaksi, huomasin, etten tunne oikeasti bittimiestä kohtaan mitään. Pelkkää ihmettelyä, että mitä mahtaa ajatella.

Joten mitenkään iloinen yllätys yhteydenoton yritys ei ole. Minusta kauhea. Jos tulee katumapäälle, ei ihan noin selviä. Ei kyllä selviä mitenkään, mutta tässä sitä ollaan nyt prkl kun ei viitsi sanoa mitään. Toissalta liriköön omissa nesteissään, itse keiton keitti. Hyvältä maistuu koparakeitto, kuulema. (ihan paskalta)

Kai tästä on lähdettävä tarkistamaan joko koneen voisi sulkea... ilman että näytän silläkään tavalla, että huomattu on muttei noteerattu.

Tos hienoa, Ridhu. Vielä se tulee päivä, jolloin asia käydään läpi, mutta ei nyt kun hommat on muutenkin levällään kuin jokisella ikään.

 

Jälkikirjoitus:

Odotin ja odotin ja ohjelma vilkkui ja en päässyt miehestä eroon, ennen kuin vastasin. Halusi tietää, että hainko paikkoja. Kiusasin että miten niin. Vaikka teki mieli sanoa, että mitä se sinulle kuuluu. Sanoi, että jos haluan hän voi vaikuttaa valintaan... haistakoon pitkän kurapaskan. Minä tiesin tämän, joten sanoin, että mieluummin menen töihin ansioillani tai niiden puutteella.

Ilmeisesti olikin kova isku, kun meni ihan hiljaiseksi ja sanoin, että jos ei halua sen enempää jutella lähden takaisin chatiin. (en minä siellä ollutkaan, heh) Mutta jatkoi vielä jotain ja sohlasi asian niin, että hänen on tehtävä siinä samalla jotain muutakin. Kuin keskustella minun kanssani.

Noin minäkin teen kun haluan ensin itkeä ettei joku halua puhua ja sitten kun puhuu, en kerkiä juttelemaan... joten totesin, että en aio häiritä hänen toimiaan, kun kerran ei kerkiä keskustelemaan. Että palaa sitten asiaan kun kerkiää.

Antakaas kun mietin ja arvaan: ei miellyttänyt kun en ottanut varmaa paikkaa vastaan... sitä kiitollisuudenvelkaa voisikin sitten maksaa tarvittaessa lastenhoitona ja miehenhoitona ja voisin olla keittiössä kun poika pääsee ylioppilaaksi keväällä... jihuuu....

Ainoa valoisa puoli asiassa on, ettei minua ole vieläkään mies jättänyt. Pahempi on se, että homma taas jää minulle... voi paska, paska ja kerran vielä paska. Vaikka minut jo jätettiin... vai jätettiinkö... jätettiin vai ei.