Minä touhusin tytärtä että nyt sitten kaneilta leikataan kynnet ja koirilta harjataan turkit. Ja nähtävästi Norpalta korvan juuresta ihan punkkikin poistettava.

Kärry alkaa urputtaa ruoka-ajoista. Oli jo kuorimassa perunoita kalakeittoon. Minä että täh?

Hän kun on diabeetikko... blä-blä... ettei voi odottaa ilta kahdeksaan... yhden kerran meni kahdeksaan, eikä Kärry ollut kyllä syytön kun ei sähkökatkoksen vuoksi antanut lenkkiä että olisin hellaan tulet...

No, tytär vinkuu ettei jaksa odottaa kanien kynsienleikkuuta ja Kärry kuittailemaan minulle, mitä olisi halunnut sanoa. Minä sanoin, etten minä jaksa teidän välissä olla. prkl.

Leikattiin kynnet ja tultiin takaisin niin Kärry istuu keinussa ulkona, että milloin ruoka. Minä sanoin, että luulin, että laittaa jo, kun on saatava ruokaa.

Ei kun nyt onkin tiedettävä muilta ja kalakeitto on vain muilla ruokalistalla minulla. No, minä yritän vääntää ja vääntää, että tekee nyt heti ja lakkaa tilkuttamasta pitkistä ruokaväleistä ja diabeteksestä minulle. Minä olin luvannut tuntia aikaisemmin jo paistaa eilisiä perunoita ja häränsilmiä eli kananmunia.

Ei käynyt. Koska tekee kalakeittoa. Ei sovi kun pitää tietää milloin minä haluan ruoan... voi helvetti. Minulla oli punkinpoisto ja karvan kehruu ja yksi tilkuttaa ruoka-aikaa.

Kun vartin olin kuunnellut sitä ja vastaillut takaisin ja saanut kuulla, että parin päivän autostereoiden asennuksen jälkeen valot palavat sammutuksen jälkeenkin että minun on katsottava. (minä siis lahjoitin Kärrylle vanhan Blaukkarin... ja siitä onkin riemua riittänyt, joten kaduin jo karvaasti)

Minä repesin. Heitin käsistä rukkaset ja kynsisakset ja sanoin Kärrylle että minä katson sun blaukkarista johdot poikki. Ei kuule pala eikä tule muutenkaan enää ongelmia. Samalla kiskon molemmista autoista kaikki johdot poikki irti ja ties mitä ja heitän sen äitini vanhan ruoholeikkurin, jossa kaasari on ihan ruosteessa ja joka ei ole tällä tantereella edes toiminut. Niin, heitän sen leikkurin hevonvitunperseeseen, ei tarvii sen kanssa enää määrytä.

Minä en ole pyytänyt. Kärry muka nauttii tuollaisesta tekemisestä. Mutta ilmeisesti ongelmien tullessa minua tarvitaan otsalta hikeä pyyhkimään ja onnistumisen jälkeen voisin olla rakentamasta yksin tulimerta kahdella tai kaikilla viidellä sytkärillä sankarin paluuta varten.

Kärryn ilme oli hyvä kun hävisin hänen autonsa suuntaan... kaiketi vinttasi enkkarit tekojalallaan kun tuli katsomaan mitä tein. Haa.

Totesin, että ainoa valo mikä cd-soittimessa oli päällä kellon lisäksi oli cd-luukun molemmin puolin pienet valot. Että ei prkl. Heippa. Puhuimme lähes asiallisesti kunnes nousin autosta ja alettiin halata, jolloin minä sanoin, että prkl äijä minä heitän sinut ketoon tuosta vaan.

Nauruksi se meni onhan minulla parinkymmenen kilon etumatka ja toisella tekojalka.

Mutta asia on niin, että ihan onnettomista asioista alkaa järjetön akkamainen tilkutus, joka kertoo joko todella heikosta itsetunnosta, liian pitkästä yksinolemisen ajasta, yhteenmuuttamisen pelosta, muuttamisen aiheuttamasta paineesta tai jostain minulle vielä tuntemattomasta syystä.

Kuka sanoi, että minun kanssa on helppoa. Riittää kunhan olen parhain löytö kuudessa vuodessa.