Kohtuullisen hyvin jaksoin iltavuoron, vaikka olinkin treenannut aamulla. Rohkaisee jatkamaan. Varvas on ehkä vähän äkkäillyt, mutta laitan sen osittain ihan sen piikkiin, että jalka on mahdutettava kenkään. Ja että varvas hieroutuu väistämättä crockseissakin kenkään.

Ja aamu tuli yhtä varmasti kuin se Manun illallinen. Ja onneksi menikin. Ja nyt sitten väsyttää. Aamulla pidin tulia takassa, vaikka täytyy sanoa, ettei tarvis ollut tällä kertaa suuri, mutta ajattelin, että onpahan lämmintä sitten töiden jälkeen ja puolestaan viilenemään päin yön aikana.

Mutta sellainen armoton väsymys on aina näin aamuvuorojen jälkeen syönnin päälle. Sokerit kai tekevät tepposet juuri syönnin jälkeen.

Huomenna olisi se ykkösvapaa. Pitänee tehdä se työpaikkahakemus ja käydä naapurikunnassa kaupoilla. Meinasin käydä viinakaupassa, kun exä täyttää ensi viikolla 50 vuotta ja ajattelin tosiaan pitää ensi viikon ykkösvapaalla grillijuhlat, joissa viinakin virtailee.

Sen verran takkuilee taas tämä kirjoittaminen, että siirryn vaateriin ja laitan hetkeksi läpät silmille.