Haastattelut jatkuu vielä tänään, enkä minä tai tyttäreni olleet valittujen joukossa. Plääh.

Noh, tämä oli enemmän kuin odotettua. Tosin pari päivää tässä meni ennen kuin tajusin mitä pääsi taas tapahtumaan. Ja nyt alkaa Jaakobin paini monen asian kanssa, mitä olisi voinut tehdä ja olisinko voinut jne.

Olen toiseen kertaan nyt kuitenkin ilmoittautunut sijaislistalle ja ensi viikolla sitten ratkeaa sekin puoli. Pitäisi kai vakavasti kartoittaa pääsiäisen aikoihin mihin alkaa sitten soitella työnhakuun. Höh.

@ @ @

Sättimisestäkin näyttää menevän tosiaan maku ja hohto himmetä. Kouraan jäi muutama tuttu, joihin on pidetty jo ihan muuten yhteyttä. Eilen kävin kotikäynnilläkin. Noup. Ei sellaisella. Vaan ihan kaverina. Nyt mietinnän alla onkin, että miten kannattaa näitä ystävyyssuhteita jatkossa hoitaa.

Sillä kauheinta olisi, että toinen tuntisikin enemmän toista kohtaan kun toinen vain ystävänä haluaisi olla. Että leikitäänkö sitä tunteilla liikaa? Vai onko riski aina olemassa ja jos aikeet ovat vilpittömät, ei kannata etukäteen tuollaisia murehtia? Kerrankos sitä on kaveriinsa rakastunut? Hiekkalaatikolla...viimeeksi...

@ @ @

Työt painaa aina päälle. No, onnellinen että on vielä töitä. Lojaali kun olin. Sanoin, etten voi luvata itseäni kesäksi töihin. Heh. Nyt voin viettää kesän ansiosidonnaisella, jos en keksi sitä paikkaa jonne muuttaa... jos tämä sijaisuusasiakin menee puihin...

Kaikella on tarkoituksensa. Asioilla on tapana järjestyä. Näin uskon. En viitsi kauheammin murehtia, kun todellisempiakin syitä murheeseen olisi tässä ollut, eikä silloinkaan murheeksi mennyt.

Ilo irti vaikka sydän märkänisi.