Paineet kovenevat. Tunnelma tiivistyy. Aina yhdessä. Ei erikseen. Autossa, yksiössä ja aitassa. Törmäys. Pums. Ja suurempi törmäys. Prums.

Eilen tultiin taas kuorman kanssa. Pimahdin juuri ennen kaupunkiin tuloa. Hyvin meni hiljaiseksi kun sanelin, että hyvinhän se puhelimessa meillä meni. Tietääkö miksi. Siksi, että en saanut suunvuoroa. Joten kun minä jotain sanon, ei ymmärrä mitä sanon ja kun yritän selittää mitä tarkoitin, on jämähtänyt siihen ensiajatukseensa. Viinassa lionneet aivot....

Purin kuorman tytön asuntoon yksin tai niin pyysin koska Kärryn tekojalka vaivaa ja en halua kuunnella sitten sitä valitusta. Ja koska homman voi hoitaa siten, että toinen nykii tyrkylle tavaralaatikot ja minä vain kuljetan ne sisään.

Mutta kun tulimme tänne yksiöön, Kärry tuikkasi tavarat eteiseen ja hävisi. Ensin luulin, että kauppaan. Sitten paikalliseen. Auto oli hävinnyt, joten paikallinen oli jokseenkin hatusta vedetty, joskin kävely takaisin kämpille on nopeaa - no, ainakin terve jalkaiselle.

Ei tullut koko iltana eikä yönä. Kurkkukipu tuli sen sijaan. Hyvää omaa aikaa turhautui siihen, etten tiennyt mitä odottaa. Yö meni joten kuten kuuman suihkun jälkeen, mutta kurkku on edelleen kipeä ja paleltaa.

Särkylääkkeet oli Kärryn laukussa, joka oli mukana. Joten ainakin teko oli harkittu, eli lääkkeet mukana.

Nukuin siis joten kuten. Kuten nyt kivi tyynynä nukutaan. Siinä kerkisi tehdä selkoa omista tunteista. Kyse on lähinnä siitä, mitä Kärry aikoo. Minä en vain ymmärrä, jos minä en saa pimahtaa aika ajoin, kun muuten jaksan ja jaksan. Tässä muuton aiheuttamassa helvetissä ja muun elämän paineissa.

Kärry vain ei kestä yhtään äänen korottamista tai riitelyä. Arvostella kyllä osaa huomaamattaan. Älytöntä, mutta niin on. Hän ei tarkoita sitä, miten se tulee sanottua. Auttaako se sitten tietona minua kauan? Ei. Ja paineventtiilikään ei jumita.

Tänä aamuna nukuin yhdeksään. Olin hörppimässä kahvia kurkkukipuuni, kun ihmettelin puheen kuulumista noin selvästi jostain. Miehen ääni. Radion ääni sotki ja hetken ajattelin alkaa kuuntelemaan salaa mitä naapurit puhuu.

Mutta se olikin Kärry puhelimsessa. Ja oven takana. Soitti näet ovikelloa, sillä avaimia meillä on yksi. Toiset ovat kavereilla erinäisistä syistä, jotka hyväksyn täysin ja tunnen että siitä voi olla jatkossakin hyötyä.

En ollut kuullut koputusta. Vaikka odotinkin kyllä Kärryn ilmestymistä. Vaisuna ilmestyi. Oli ollut möksällä. Tarvitsi kai nyt viimein tilaa. Akka tuli näet silmille.

Mutta minä en soitellut perään illalla. Tiesihän hän mistä minut löytää, jos haluaa löytää. Sen sijaan minä sain miettiä, että odotetaanko minun pakkaavan kapsäkit vai odottavan öljyä laineille vai mitä hittoa.

Ihan miten vaan. Minä taidan olla hullu tai osittain ihastunut, kun haluan jatkaa tässä suhteessa, mutten niillä ehdoin kuin tähän asti enkä jos toisesta ei siltä tunnu. Ei ollut puhetta, mihin Kärry oli päätynyt reissullaan.

Lähti nyt ostamaan kaverilleen tiivistettä, jonka lähettää kirjeessä. Vahvoja kaverisuhteita. Puolin ja toisin. Ja se on juttu jota Kärryssä arvostan.

Mutta itse autoilu on hänen kanssaan aina suuri seikkailu. Sillä vanhassa tammassa (ja tarkoitan nyt autoansa en minua) alkaa olla vikaa. Ja osa vioista tulee huolimattomista korjauksista. Yksinkertaisesti joko taidot ja tiedot ei riitä tai on huolimaton.

Vettä valui autosta viikko sitten perjantaina ja homma meni sitten vesipumpun vaihdoksi. Nytkin vettä kuluu. Johtuukin nyt jäähdyttimestä. Tai siitä, että vesipumpun vaihto osoittautui suuruudeltaan niin mittavaksi, että osa poikineen oli mökkitontilla levällään kuin ellun eväät.

Ja jossain vaiheessa oli ylimääräisiä pultteja, joille ei kuulema löydy paikkaa. Ja sitten puuttui ruuveja. Ja sitten voinkin melko huolettomana lähteä seuraavalle tavaranhakureissulle, että autoa tullaan aika todennäköisesti korjaamaan tienpäälläkin.

Oho, parinsadan kilsan jälkeen kirittiin laturinhihnaa.... olisi pitänyt kiriä ohjaustehostimen siipipyörääkin. Se lensi vauhdissa pari sataa kilsaa ennen määränpäätä.

Minä en vain jaksa noista asioista huolta kantaa. Minulla on omasta mielestä ihan riittävästi huolehtimista ilman että kannan huolta noista asioista, joille en voi mitään muuta kuin antaa Kärryn tehdä. Koska korjaamolle ei viedä. Ja hän osaa. Hän haluaa päteä sillä.

Nolointa on, että äkkiähän tajusin, että osa rempoista on ihan turhia syystä että jos ne tekisi kunnolla ei niistä tulisi lisätöitä. Ihan näin sen enempää autontekniikasta kiinnostuneena.

Olo on fyysisesti hutera. Henkisesti se on ollut jo vuosia. Joten sen puolesta ei mitään uutta. Ehkä lähden nyt hoitamaan tuota fyysistä puolta ja jos alkaisi miettimään miten henkisesti saisi voimia ensi viikon uutta stressiä varten.

Koirat tulevat tänne.