sun, sano sähköangerias.

Ja eräillä ei olekaan mitään muuta tekemistä kuin katsella uutisia koneella.

Samalla alkaa tämä viimeinen lomaviikko ahdistaa. Ei suinkaan se, että se on vääjämätön merkki töiden jatkumisesta, vaan se, että mitään merkittävää pään sisällön järkkäämisen lisäksi en ole saanut.

Paitsi sen Elinin (pikkuvarvas) teloitusyrityksen. Jalkaa ei säre tällä hetkellä. Ei ole nyöritettykään, mutta kipua ei tunnu. Treenit plääh. Osa jalkapöydästä on muuttumassa mustaksi, sen Elinin lisäksi.

En ole koskaan telonut varvastani näin. Ehkei tämä kunnonkohennus olekaan niin hyvä asia. Sittenkään. Ei kintun kuulu noin voimalla nousta puolen metrin korkeuteen, että vammautuu. 

Tänään olisi saunailta. Vihdoin. Ajattelin, että treenaan tässä ennen saunaa. Niin. Kuntopyörällä. Neljäkymmentäviisi minuuttia tai viisi minuuttia tai neljä sekunttia. Katson telkkaria ja veivaan, jos tuntuu kohtuullisen hyvältä eikä Elin ala oirehtia. En malta olla yrittämättä.

Kaikki visiot keinutuoliin juuttumisesta vanhainkodilla sitten joskus... naurattaa, mutta kyllä se on niin, että haluan sen elämänjakson kokea joskus kolmenkymmenen vuoden päästä, jos koskaan.

Välttääkseni kohtalon on kunnon kohennuttava, että  että että pysyn kunnossa ja pois vanhainkodilta. Välttääkseni ainakin sinne asukkaaksi joutumiselta. Se on nyt menoa.