Alan nauttia tästä riippumattomuuden tunteesta. Tiedän kyllä se on täysin mahdotonta. Olla riippumaton. Olenhan sentään suhteessa työttömyyskassaan.

Tänään Kärry lähtee menneisyyteensä. Varmaan aika kummallista, aikajanalla siirtyä aikaan Elämäni sinkkuna...

@ @ @

Näennäistähän tämä minun riippumattomuuteni on. Todella. Varsinkin kun Oma Elämäni Sinkkuna loppui noin nopeasti. Minä vain en tiedä miten elää ilman että on joku jonka tahtiin yrittää elää.

Tuli katkos kun Kärry heräsi ja lähdin sitten talkoisiin eli keräämään tavaroita autoon.

Ei minulla ole haikea olo. Johtuneeko siitä, että näillä puheillakin jatkoa seuraa. Ja toisaalta tiedän, että ajatustauko on paikallaan. Ja ehkä saan aikaiseksi omaan tahtiini sittenkin paremmin. Tai ainakin yritän näyttää niin. Itselleni enemmänkin.

Nyt aamulla kahvia juodessani (edelleen sängyssä seinään nojaten) tajusin, että se tajuton uupunut olo on oikeasti vähentynyt. Kyse voi olla tilapäisestä häiriöstä ko. toiminnossa tai nousu ja laskuvesi-ilmiöstä. Mutta osittain kaiketi siitä, että alan nähdä perusasioiden olevan aika kohdallaan, vaikkakaan noin yleisesti ottaen olen onnettomassa tilassa.

Juuri eronnut.

Omaisuutta realisoimassa.

Muuttamassa.

Työtön. Työtön. Työtön sosiaalipummi.

Samaan aikaan voin todeta, että työkaverini eilinen puhelinsoitto, jonka aikana hän tyrskähti itkemään työpaikan kurjien olojen vuoksi, oikeuttaa minut olemaan helvetin tyytyväinen, että olen vastoin yleisiä sovinnaisuussääntöjä heittäytynyt työttömäksi...