En tosiaankaan pysty suosittelemaan elämäni seuraamisen jatkamista. Tosissani minä en valita kohtaloani, se on vain tapani kirjoittaa. On ollut. Toivoisin nyt osaavani vaihtaa tyyliä, mutta ehken siinä onnistu.

Kiitos teille, joilla on terve arvostelukyky ja ymmärrätte hukkua muuton tuoksinnassa. Ymmärrän enemmän kuin hyvin... yskän.

Asun nyt henkisestikin A-rapussa.

Eilen tultiin taas kuorman kanssa. Pimahdin juuri ennen kaupunkiin tuloa. Hyvin meni hiljaiseksi kun sanelin, että hyvinhän se puhelimessa meillä meni. Tietääkö miksi. Siksi, että en saanut suunvuoroa. Joten kun minä jotain sanon, ei ymmärrä mitä sanon ja kun yritän selittää mitä tarkoitin, on jämähtänyt siihen ensiajatukseensa. Viinassa lionneet aivot....

Purin kuorman tytön asuntoon yksin tai niin pyysin koska Kärryn tekojalka vaivaa ja en halua kuunnella sitten sitä valitusta. Ja koska homman voi hoitaa siten, että toinen nykii tyrkylle tavaralaatikot ja minä vain kuljetan ne sisään.

Mutta kun tulimme tänne yksiöön, Kärry tuikkasi tavarat eteiseen ja hävisi. Ensin luulin, että kauppaan. Sitten paikalliseen. Auto oli hävinnyt, joten paikallinen oli jokseenkin hatusta vedetty, joskin kävely takaisin kämpille on nopeaa - no, ainakin terve jalkaiselle.

Ei tullut koko iltana eikä yönä. Kurkkukipu tuli sen sijaan. Hyvää omaa aikaa turhautui siihen, etten tiennyt mitä odottaa. Yö meni joten kuten kuuman suihkun jälkeen, mutta kurkku on edelleen kipeä ja paleltaa.

Särkylääkkeet oli Kärryn laukussa, joka oli mukana. Joten ainakin teko oli harkittu, eli lääkkeet mukana.

Nukuin siis joten kuten. Kuten nyt kivi tyynynä nukutaan. Siinä kerkisi tehdä selkoa omista tunteista. Kyse on lähinnä siitä, mitä Kärry aikoo. Minä en vain ymmärrä, jos minä en saa pimahtaa aika ajoin, kun muuten jaksan ja jaksan. Tässä muuton aiheuttamassa helvetissä ja muun elämän paineissa.

Kärry vain ei kestä yhtään äänen korottamista tai riitelyä. Arvostella kyllä osaa huomaamattaan. Älytöntä, mutta niin on. Hän ei tarkoita sitä, miten se tulee sanottua. Auttaako se sitten tietona minua kauan? Ei. Ja paineventtiilikään ei jumita.

Tänä aamuna nukuin yhdeksään. Olin hörppimässä kahvia kurkkukipuuni, kun ihmettelin puheen kuulumista noin selvästi jostain. Miehen ääni. Radion ääni sotki ja hetken ajattelin alkaa kuuntelemaan salaa mitä naapurit puhuu.

Mutta se olikin Kärry puhelimsessa. Ja oven takana. Soitti näet ovikelloa, sillä avaimia meillä on yksi. Toiset ovat kavereilla erinäisistä syistä, jotka hyväksyn täysin ja tunnen että siitä voi olla jatkossakin hyötyä.

En ollut kuullut koputusta. Vaikka odotinkin kyllä Kärryn ilmestymistä. Vaisuna ilmestyi. Oli ollut möksällä. Tarvitsi kai nyt viimein tilaa. Akka tuli näet silmille.

Mutta minä en soitellut perään illalla. Tiesihän hän mistä minut löytää, jos haluaa löytää. Sen sijaan minä sain miettiä, että odotetaanko minun pakkaavan kapsäkit vai odottavan öljyä laineille vai mitä hittoa.

Ihan miten vaan. Minä taidan olla hullu tai osittain ihastunut, kun haluan jatkaa tässä suhteessa, mutten niillä ehdoin kuin tähän asti enkä jos toisesta ei siltä tunnu. Ei ollut puhetta, mihin Kärry oli päätynyt reissullaan.

Lähti nyt ostamaan kaverilleen tiivistettä, jonka lähettää kirjeessä. Vahvoja kaverisuhteita. Puolin ja toisin. Ja se on juttu jota Kärryssä arvostan.

Mutta itse autoilu on hänen kanssaan aina suuri seikkailu. Sillä vanhassa tammassa (ja tarkoitan nyt autoansa en minua) alkaa olla vikaa. Ja osa vioista tulee huolimattomista korjauksista. Yksinkertaisesti joko taidot ja tiedot ei riitä tai on huolimaton.

Vettä valui autosta viikko sitten perjantaina ja homma meni sitten vesipumpun vaihdoksi. Nytkin vettä kuluu. Johtuukin nyt jäähdyttimestä. Tai siitä, että vesipumpun vaihto osoittautui suuruudeltaan niin mittavaksi, että osa poikineen oli mökkitontilla levällään kuin ellun eväät.

Ja jossain vaiheessa oli ylimääräisiä pultteja, joille ei kuulema löydy paikkaa. Ja sitten puuttui ruuveja. Ja sitten voinkin melko huolettomana lähteä seuraavalle tavaranhakureissulle, että autoa tullaan aika todennäköisesti korjaamaan tienpäälläkin.

Oho, parinsadan kilsan jälkeen kirittiin laturinhihnaa.... olisi pitänyt kiriä ohjaustehostimen siipipyörääkin. Se lensi vauhdissa pari sataa kilsaa ennen määränpäätä.

Minä en vain jaksa noista asioista huolta kantaa. Minulla on omasta mielestä ihan riittävästi huolehtimista ilman että kannan huolta noista asioista, joille en voi mitään muuta kuin antaa Kärryn tehdä. Koska korjaamolle ei viedä. Ja hän osaa. Hän haluaa päteä sillä.

Nolointa on, että äkkiähän tajusin, että osa rempoista on ihan turhia syystä että jos ne tekisi kunnolla ei niistä tulisi lisätöitä. Ihan näin sen enempää autontekniikasta kiinnostuneena.

Olo on fyysisesti hutera. Henkisesti se on ollut jo vuosia. Joten sen puolesta ei mitään uutta. Ehkä lähden nyt hoitamaan tuota fyysistä puolta ja jos alkaisi miettimään miten henkisesti saisi voimia ensi viikon uutta stressiä varten.

Koirat tulevat tänne.

Kärry hermoilee, mutta ihan vääriä asioita. Ainakin minusta. Pyörän laakereita ja renkaita ja ja ja tekniikkaa, jonka pitäisi jyllätä, vaan ei jostain kumman syystä yleensä hänen koneissaan tai laitteissaan jyllää. Mutta se onkin ihan toinen juttu.

Ja jotta pöperö olisi pöperöä, toissapäivänä meni häneltä hammas ja nyt lähtee sitten useampi huomenna. Ja tekaritupaan joutuu. En minä sitä rahallista puolta. Itse sen hoitaa, mutta lähdemme hakemaan kuormaa heti sen poisto-operaation jälkeen.

En minä toppuuttele. En minä hyssyttele. Siksi, että kerranhan täällä vaan eletään. Ja kerran vain tuonkin miehen kanssa. Jos minä alan jotain sovinnaisempaa elämää kaipaamaan, voin muuttaa takaisin, sillä ahtaanpaikan kammo vaivasi siellä henkisesti.

Tavarat on hukassa. Lähinnä vaatteet. Hiusharjakin vielä. Ostin äsken kaupasta uuden, joten kyllä se varmaan kohta löytyy. Hermostuttaa moni Kärryn juttu. Sanomiset. Vaikka hyvin jo tiedän, ettei ole tarkoittanut niin, kuin minä sen ymmärrän. Joka kerta uudestaan ja uudestaan.

Osittain tämä johtuu tästä stressistä. Kyvyttömyyden tunteesta hallita elämäänsä. Käännän sitten sanomiset moitteeksi ja epäluottamuslauseeksi sekä tyytymättömyydeksi.

Valitettavasti Kärry ei kykene keskustelemaan asioista. Tai kykenee jos jotenkin koskettavat tekniikkaa. Tunneäly on olematonta, joten syyllistyy kerta toisensa jälkeen löytämään minun taitojani paremman ihmisen menneisyydestä.

En tiedä, onko se hänellä alitajuista. Kun itse ei osaa, löytyy minullekin haastaja.

Ja kun on oikein tuiskeessa tunnustaa tunteitaan, joskin aina on valmis niitä näyttämään, mutta jotenkin tulee usein olo, etten minä vaan ylpistyisi. Jep jep.

Ehkä annan nyt sellaisen kuvan liikaa, että minua täällä arvostellaan. Lähinnä kai tässä uudessa tilanteessa kaipaisi kiitosta tekemisestä. Mutta kun tuo pirun perfektionisti haluaa, ettei yksikään peruna keittäessä rikkoonnu tai kananmuna. Että mikä sen rikkoi.... prkl. Analysoisi merkittävimpia asioita. Tai ainakin minun mielestäni.

Oli miten oli, huomenna lähdetään alaspäin taas nelostietä. Toinen verissäpäin hampaattomana ja minä ehkä himpun verran paremmassa kunnossa. Heh.

Kärryn auton vesipumppu sippasi.

Mutta exkodista lähtö tuli sitten perjantaiaamuna kello neljä. Kohti Roita. Arvasin... Kärry arpoi aikoja. Laski matkaa jne.

Tyttären kämpän avain saatiin vasta 15. päivän jälkeen, joten eihän sitä meillä tietenkään vielä ollut. Saataisiin kuorman kanssa saavuttua Roista. Kunhan vain mennään toimiston aukioloaikoina....

Satoi. Onneksi tällä kertaa tuntui, että paketti oli hyvin suojattu. Pulkkilassa tosin huomasimme, että muoviin oli tullut reikä, mutta vesi ei ollut mennyt siitä juurikaan sisään.

Joku keikkabussi ohitti kolme kertaa. En enää muista matkasivatko Oulua korkeammalle vai jäivätkö sinne.

Matkustustapa on jo meille muodostunut... kahvia tilkka ja sipsejä välillä ja vettä ja lääkkeet ajallaan. Vauhdissa kaikki.

Ennen Roita p-paikalla aukaisin aiemmin tyttären lähettämän kirjekuoren, jossa on valtakirja. Tai piti olla. Tyhjä oli. Prkl. Tyypillistä. Minä luonnostelin itselleni valtakirjan todistajineen.... niih... alan päästä estoista. Siitä vaan.

Toimistossa oli pariskunta, jonka vaimoihminen oli pyörätuolissa. Vaihtoivat asuntoa ja he tutustuivat vuokrasopimukseen KOHTA KOHDALTA. Kärry odotti kuorman kanssa ulkona... väsyneitä oltiin molemmat. Vaihdoin painoa jalalta toiselle. Hermostuneesti.

Ei myötätuntoa nyt tod.näk. omaishoitaja-hoidettava pariskunnalle. Kivat teille.

Sain avaimet jne. Mentiin tyttären kämpille ja sinne oli jo postiakin tullut. Edellisen naisen perintälasku. Mukavaa.

Purettiin tavarat pikavauhtia puolessa tunnissa kämppään. Ei mitään tulotarkastusta jaksanut tehdä. Sähköjäkään ei oltu kytketty, mutta eihän niitä vielä pariin viikkoon tarviikaan.

Ja omalle kämpälle sitten ja postit lattialta ja kahvia tulemaan.

Nopeasti möksäkamppeet ojennukseen ja suunnattiin möksälle. Pakko minun uhrautua, kun toinen sinne niin mielii...

Vaan käydessämme hakemassa naapurikunnassa olevalta tutulta nestekaasupullomme pois (tuotiin sen peräkärryn kanssa tässä viime viikolla odottamaan mökille menoa) poikettiin kaupassa.

Pihassa naapuriautossa istuva mies huikkasi, että vettä vuotaa autosta...

Ensin Kärry luuli, että johtui pissapojan säiliön irrottamisesta kaverin pihassa hetki sitten, mutta vuoto olikin ihan eri kohdassa. Vesipumppu vinoili.

Minä hyppäsin ratin taakse ja ajoin möksälle lämpöjä seuraten.

Ja kuten lähes aina... Kärry viettikin sitten viikonlopun auton uumenissa. Ko. autossa kun puoli moottoria purettiin vesipumpun vaihtamisen vuoksi. Se Kärryn tuttu toi varaosankin, mutta pultit katkeili ja johti siihen, että toinen tuttu jäi Roihin sunnuntaiksikin hummailemaan ja toi sitten maanantaina eli eilen koko vesipumpun.

Perjantaina siivosin puuceen. Tai vähän edes. Oli sellainen tuta, että voisi olla hyvä. Tulikin sitten tieto, että Kärryn kaveri kotiseudulta oli tulossa matkailuautollaan perheineen pohjoisen kierrokseltaan. No, tietysti kaupunkilaiset väistivät puuceetä, mutta olihan heillä oma vesivessansa autossa.

Vierailu oli ihan kiva... kaverin vaimo ihan hauska ihminen, mutta sama kuvio toistui kuten aina. Minä naisena passaan kokkia, joka on mies, jonka on ihan pakko tuliaispullon korkkaamisen jälkeen ja yhtä takuulla myös ilman sitäkin lähteä kaverin kanssa seikkailemaan moottoreiden luo KESKEN RUOANLAITON.

Ja ihan perinteisesti ruokaa piti valmistella keittämällä grillattavat tuotteet. Se homma kuului minulle. Kuten sitten savustamisen jälkeen kahvinkeitto ja tämän vaimoihmisen kanssa loppujen lopuksi savustettiinkin.... kun äijät häippäsi takavasemmalle KESKEN RUOANLAITON.

Voihan jossain olla sellainenkin mies olemassa, joka pitää lupauksensa hoitaa ruokapuolen vieraiden aikana, kun rakastaa niin sitä ruoanlaittoa. Minä vain en usko. Ei minun kokemuksillani. Ei siihen pystynyt Exä eikä pysty Kärrykään. Bittimiehen avuja en kerinnyt testaamaan, mutta haitat oli jo niin isot, että moinen lisäavu olisi hukkunut kuin tikku paskaan.

Joten empä pääse siitä dilemmasta eroon, etten juurikaan tykkää vieraista. Niiden kestitsemisestä. Kovasti tässä yritän kyllä tämän ohittaa jollain konstin, mutta näytän aina siihen törmäävän.

Noh, eilen sitten Kärry kävi järven toiselta rannalta hakemassa sen vesipumpun.

Minä vietin tuulisen päivän keräämällä lasinsiruja.

Kärry oli hankkinut kerrostalon ikkunaremontista isoja ikkunoita kasvihuonetta varten. Yhtä takuulla säilytyspaikka oli jokin älytön parkkipaikan vierus suojaamatta. Linkomies oli sitten saanut kaikki kasat rikottua.

Minun tehtäväni on kerätä lasit tien yli kuoppaan. Vihaan sitä romukuoppaa, mutta maassa maan tavalla.

Sain homman tehtyä ja sitten innostuin järjestelemään möksää uudelleen, kun anoppiehdokas on tulossa hillaan lähiaikoina....möksälle ja tämän kämpän kautta, joten täytyy yrittää jotain saada aikaiseksi.

Täälläkin. 35 neliötä. Möksässä 9... allekin.

Tai minä mitään vaikutusta yritä. Turha on yrittää. Mutta vieraat on aina aika hyvä deadline ja pontimena, kun yritän jotain edes joskus saada aikaiseksi.

Kärry lähti kaasupullon kanssa toivioretkelle. Huomattiin siis, että autosta kyllä vuotaa vieläkin vettä.... olisikohan jäänyt jotain laittamatta, kiristämättä tai jotain. Mutta senhän sitä saa, kun hosottaa hommissa. Siksi en aio suin surminkaan mennä apumieheksi ojentelemaan räikkää tms. työvälinettä sillä en jaksa kantaa vastuuta tuon huonomuistisen ja vähättelevän ihmisen rempoista.

Saattaa olla, etten juurikaan panosta jatkossakaan autoihin, sillä niiden ei ole Kärryn kourissa kulkea moitteettomasti vaan olla jatkuvasti työn alla.

Muuten tuntemukset tästä suhteesta aina vain vakiintuvat tai miten sen sanoisi. Kun ei yhdessä ole paha olla ja yksin on pahempi... hullua olisi lähteä kilpailuttamaan mitään.

Se minua on mietityttänyt, että lähdinkö liian pian tällaiseen taas tai ylipäätään viime syksynä? Että olisi itsellisemmin yrittänyt. Mutta kai minä olen addiktoitunut ihmisiin. Että on oltava oma ihminen. Exä ei vastannut aikuista vammojensa vuoksi. Enhän minä virheetöntä ihmistä etsi, mutta saisi se ihminen olla syyntakeellinen.

Hmmm. Kärrystä ei kyllä aina tiedä, mutta olen asiaa ajatellut, että itse saa vastata rötöksistään jos niitä tekee. Toisaalta saan kuulema maksaa televisioluvan ilman että hän periaatteestakaan hermostuu. Minä vain en kestä tuollaisia paineita kantaa kuin soiko ovikello ja tv-lupatarkastaja on ovella.

Mutta sellaistahan se on aina. Yhtä kompromissia koko helkkarin elämä.

Vuosi sitten kun mökki ei ollut häneltä palanut, hänen piti viedä kaverin peräkärry Pohjois-Savoon toisen kaverin luo korjattavaksi. On vielä siellä. Onko edes korjattu, mutta nyt kärrynomistaja sen haluaa nuottahommia varten.

Ja koska mökki sitten viime syksynä paloi ja Kärrykin melkein sen mukana toinen matkailualalla toimiva kaveri joutui unohtamaan voimalan rakentamisen erämaakohteeseensa. Nyt hommaa on aloitettu, minun painostuksesta, ettei vain tarvitse syyttää minun muuttoani... noh, sehän tässä rassaa...

Mutta asioidenhoidossa ja organisatorisissa asioissa Kärry ei pärjää. Joten minä naisellisesti ohjailen vielä vienosti, vaikka on tavallaan pyytänyt kovia ohjaksia suoraan. Joten tässä olen nyt katsonut tätä tempomista ja pakko on tähän puoleen jatkossa paneutua.

Mutta jotta asiat eivät menisi niin kuin pitää... hallilla, jossa voimalaprojua on tarkoitus jatkaa, omistaja päätti viikon lomareissusta. Tai sitten vaimonsa päätti. Mahdollista sekin. Joka tapauksessa, nyt sitten homma keskeytyi kuin kananlento ja aloimme miettiä sen kärryn siirtoa sieltä alempaa tänne omistajalleen.

Sen lisäksi kaveri, joka oli luvannut järeää muuttokalustoa lainaan, oli sen myynyt. Eli se siitä sitten.

Joten nyt haetaan satojen kilsojen päästä kärry, jossa on uusivanha sänkymme ja mennessä viemme omalla kärryllä vedenkeruusäiliöitä toiselle kaverille. Jätämme astiat ja sen kärryn odottamaan kun viemme sängyn ja kärryn tänne naapurikuntaan - ja palaamme takaisin ja jatkamme Keski-Suomeen entiseen kotiini tavaraa hakemaan ja pakkaamme sen ja palaamme tänne takaisin.

Jossain välissä pitäisi nukkua ja hellettä piisaa, joten Kärry on jo nyt ihan hermona, että miten selviämme siitä. Voimalaproju jatkuu nimittäin maanantaina - jos ei sada vettä tai jotain sen suuntaista.

Joten haluaisiko joku vaihderikkaan tienpäällä olevan mustalaisoopperan kahvinkeittoroolin itselleen?

Huoks. Arvasin.

Ja koska päätimme lähteä yöllä ajamaan viileän aikaa... valvoimme eilen tähän aamuun ja oli tarkoitus nukkua myöhään. Minä vain heräsin taas aikaisin ja sitten vielä puhelinkin soi. Tytär on kipeänä ja yrittää pitää henkisesti itseään kasassa, kun kokee ettei kukaan töissä usko hänen olevan sairas.

Näin kävi näet viime vuonna entisessä työpaikassani, että tytär luokiteltiin lintsariksi sellaisen ihmisen toimesta, joka nyt on joutumassa käytöksestään työpaikalla puhutteluun ja ikänsä puolesta kuuluisi eläkkeelle, mutta jatkaa höösäämistä ja ihmisten kiusaamista töissä. Ja ken joutuu silmätikuksi joutuu lähtemään tai kärsii nahoissaan.

Minä en siihen joutunut, mutta varmasti kieltäydyttyäni kesätöistä jouduin epäsuosioon ja olen tullut useammin kuin kerran haukuttavaksi.

Joten Kärry koisii ja minä valvon. Pitkä vuorokausi tulossa, prkl.

Illalla hoitokodista soitettiin, mutta soitettuani takaisin hoitaja kertoi jo ongelman ratkaistuksi. Exä oli puhunut yökylään menosta. Ja hoitaja oli yrittänyt tarkistaa, että minunko luokse.

Minä naurahdin, että olen pohjoisessa, ettei ainakaan tänne.

Joo, oli soittanut vanhemmille ja sinne oli menossa seuraavana päivänä.

* * *

Lauantaina soitin äidilleni, joka on ollut yksin parisen viikkoa, kun siskoni perheineen livistivät Espanjaan... minusta hullua, mutten juurikaan ymmärrä siskoani enkä hänen miestään sitäkään vähää.

Toinen puhelin siis se joka oikeasti on minun soi ja hoitokodin kääkkä tavoitteli minua.

Manasin asiaa äidilleni, sillä epäilin oitis, että on kotona hoitolasku, joka on kolme päivää myöhässä. Mutta kun uudestaan vielä soi... oli minun pakko lopettaa laskuntekopuhelimen käyttö ja vastata.

- Onko exä siellä?

- Sehän olisi kummallista sillä olen pohjoisessa.

- No, enhän minä sitä voinut tietää... (ärtyneenä ja tuohtuneena)

- No, minä kyllä eilen hoitajanne kanssa siitä puhelimitse keskustelin.

- Minä menen vasta iltavuoroon ja yöhön. (ärtynyt) Onko kukaan kotona?

- Ei ole. (tytär oli markkinoilla siis paikallisilla kesäjuhlilla)

- Vanhemmat soittivat, ettei exä ole tullut sinne. Eikä taksikuski vastaa...

- Jaa-a. (onko exä ottanut ommoo lommoo? heh)

Puhelu päättyi erittäin jäisissä tunnelmissa, joskin minua naurattikin se, että munasivat taas kerran aika rankasti.

Mietin, että pitääkö minun nyt soittaa tyttärelle, että katsele jos löydät isääsi markkinoilta. Mutta sitten ajattelin, antaa olla kun ei vielä tiedä.

Sitten Kärry sanoi, että soitettava on. Minä soitin ja tyttö on ihan ratkeamisen partaalla. Itkua tuhertaen anopin soitettua, että ovat menossa meille katsomaan onko exä siellä. Tytär kiireellä kaverinsa kanssa että kerkiää ensimmäisenä paikalle.

Exä oli kahvia juomassa keittiössä. Oli käynyt kissoja katsomassa ja kaikki oli ok... mies vain väärässä paikassa ja ihmetteli, miksei hän voi kotona yksin olla....

Tytär kertoi, että mummonsa oli saanut puhelun hoitokodilta, että onko exä sinne tulossa. No, heillä on apen synttärit mutta on tervetullut. Ja voi tulla siis yöksikin... mummo kauhuissaan, kun ei uskalla sellaista vastuuta ottaa. no, lupasi sitten kun hoitaja niin oletti homman olevan jo melkein sovittu.

Siis koko exän reissu oli keksitty. Hoitaja retkutettu ja möhli sitten pahemman kerran... tilasivat taksin ja kukaan ei tullut kuskille osoitetta sanomaan. Ei tuttu luottokuskimme vaan paikallinen asiaa tuntematon kuski. Siitäs saavat.

Ja saavat selvityspyynnön ja kenties laskun jolla korvata näitä matkoja ja kuluja mitä tästä aiheutui, kun hoitokoti laittoi exän ulkoruokintaan.

Sen pituinen se.

Saisiko sitä tylsää elämää Soneralta vai Saunalahdelta?

Suhde hieman rätisee ja paukkuu. Kärry hermostuu siitä. Vihjailee että minä jättäisin kenties hänet. Ja toisena päivänä omalle luonteelleen tyypillisesti kieltää sen. On muka vahva itsetunto. Joten silloin ei pelätä mitään.

Tosiasiassa huomasinpa pelkääväni tavallaan itse sitä. Että siis eroaisimme. Ensinnäkin olen juhannuksesta lähtien huimasti tutustunut tähän ihmiseen ja kaikki ei (tietenkään) ole kunnossa tässä ihmisessä, mutta ei vielä siinä määrin, että tuntisin halua paeta paikalta.

Minun valttini on että Kärry on ranttu naisten suhteen. Kauheat ihanteet, joita on vaikea täyttää. No, minä tunnun olevan lähinnä niitä. Ja yhtälailla tunnen olevani kaukana niistä. Kärryllä (miehillä) on jokin ihme kuvitelma, että ihmisiä pisteytetään kuin deittipalvelussa. 

Suorasukaisena ja ei niin tunneälyisenä Kärry julki tuo että minä olen löytö mutten täydellinen. Ja kun kasvatukseen kuuluu, ettei kiitoksia jaella, vaan epäkohtiin käytetään kaikki mahti ja voima.... rassaahan se äkkiä.

Olen suorapuheisista aina pitänyt. Vaan toimiikohan se sitten parisuhteessa enää tässä iässä?

Aika näyttää.

Ja sittenkään.... empä usko. Elämä vain on. Tällaista.

Pitänee päivitellä täällä lähipäivinä tätä elämääni. Nyt tuli ajatus mieleen, joka vei mukanaan. Ahdistava ajatus.

Nyt sitten valmistelen kaupunkiin muuttoa. Ai, mä muutin jo. Ja vielä kerrostaloon. Ihmettelen minä itsekin sitä kovasti. Syynä lienee nyt tämän muutaman päivän kokemus mitä pitkin kesää olen saanut tästä asunnosta. On rauhallista.

Yksi asunto tuosta kyllä tyhjeni kuun vaihteessa mutta siihen muuttanee perhe, sillä on kuulema kolmio. Ja ei ole seinätuntumaa siihenkään. Seinänaapurista ei Kärrykään tiedä mitään. Ei sukupuoltakaan. Niin omissa oloissaan viettää sekin.

Ja toisella puolella on pesutiloja ja pyykkitupaa ja muuta sellaista, joten raahallista on vielä, kun koiratkin on pois. Ja siksi tuntuu, että hyvä paikka totuttaa koiria tähän ympäristöön.

Tänään pitäisi kai alkaa kaivamaan noita Kärryn komeroita läpi, sillä varmaan olisi jonkin verran varastoon vietävää. Tai peräti roskikseen heitettävää. Tilaa on tehtävä minunkin tavaroilleni, joita tosin ei ole paljoa, muttei vähääkään.

Toisaalta odotan, että Kärry lähtisi hommiinsa johonkin halliin. Tänään pitäisi tulla joku generaattori, jota se alkaa värkkäämään yhdelle turistirysälle käyttöön.

Nyt kuitenkin Kärry valkkaa noita koneitaan ja komponentteja varastoon vientiä varten. Joka huonekalun alunen on täynnä pahvilaatikkoja, joissa on sitä sun tätä. Tuli hyvin pian selväksi, että niiden johtojen ja komponenttien kanssa tulen jatkossa elämään rintarinnan, vaikka Kärry sanoi, että voi viedä kaikki roskiin.

Se olisi sama jos minulta vietäisiin tietokone. Ja sekös minua ilahduttaisi pitemmän päälle. Joten luulen, että jos saan vähän rajata komponenttien määrää asuntoyhtälössä, se riittää minulle. Parempihan se on asua tyytyväisen ihmisen kanssa kuin yrittää nyt korvata jokin oskillaattorimittari... eihän se onnistu.

Mutta tunnen Kärryn... kohta se hippasee johonkin suuntaan ja tuo seulonta jää kesken, joten yritän olla täällä nurkassa hiljaa, etten vain laukaise tuota katkoa yhtään sen aikaisemmin. Sillä haluan nuo laatikot johonkin muualle kuin sänkyjen alle. Tai sängyn ja sohvan alle.

Päivien helteet taukosivat tänään. Eilen vielä kuumuus oli läkähdyttävää vaikka patio ja kämpän kaksi ikkunaa ovatkin itään päin. Minusta mitä mainioin ilmansuunta. Aamuaurinkoa ja illan varjoa. Kaamosaikaanhan asia on se ja sama.

Eilen ostin valoverhoa tuohon pationoven eteen roikkumaan hyttyskarkoittimeksi. Hyvin toimi vaikka aina reunat jäävät raolleen. Olisi tehnyt mieli laittaa yöksi ovi auki, mutta kun patiolta voi kävellä kuka örveli tahansa sisään riitaa haastamaan, en uskaltanut edes ehdottaa.

Koirien takia meinataan laittaa patio tukkoon, joten silloin on ihan eri asia.

Mutta ihanaa elokuu on lempikuukauteni ja vasta tuloillaan. En tiedä millainen se on täällä päin. Möksähän on Ranuan puolella - ihan rajalla tosin, mutta hillamaastoja on yllin kyllin. Toisaalta voisi kerätä ko. marjaa, muttei kumpikaan meistä siitä välitä.

Jaa niin ajatus pätkii... Rovaniemellä sataa. Sellaista pientä sadetta. Vein Kärryn kukat ulkoruokintaan tai juottolaan. Ne ovat niin kuin kesäleirillä. Saniainen, kaksi araliaa ja jokin pieni anopinkielenoloinen horsma. Kaksi lehtikaktusta on ollut jo enemmän aikaa ulkona.

Minulla ei ole kotona tuomisia kuin kultaköynnös ja kaksi lehtikaktusta eiku kolmehan siinä purkissa on. Sitten on vielä Olmi. Siis amaryllis, joka on sekopää. Ja liuta mustanmerenruusuja, joita en ole tänä kesänä kasvattanut eli ovat siellä mullissaan ihan käpysinä.

Pelargoniat kuolivat viime talvena talvehtiessaan kanilassa. Kaneistakaan en ole tosin kuullut, mutta toivottavasti ovat onnellisia uudessa kodissaan.

Onhan tämä ollut sellaista luopumista jatkuvasti. Kaiken arvottamista jätettävään ja otettavaan ja sitten mitä teen niille jotka jäävät? Kauhistuttaisi alkaa myymään irtaimistoa kotona. Pelottaisi, että uteliaat tulisivat katsomaan elämääni ja tinkimään hintoja.

Ääh, tuli nyt mieleen, etten ole konemyyntiä aloittanut vieläkään. Minä laiska ja saamaton nahjus....plääh.

Eilisen makusteltuani tätä uusinta suunnitelmaani, totesin, että olisi intoa alkaa muokkaamaan tätä yksiötä nyt johonkin suuntaan.

Kaikki suuremmat esineet on menossa tyttären kämppään. Osin siksi, että hänellä ei ole vielä niinkään näitä mööbeleitä ja osin siksi, että olen raahaamassa huonekaluja vain siksi että ovat kenties lasten isän tekemiä ja vaativat suojelua perintötaisteluihin asti.

Kaksion sisustamiseen en innostunut. Tai ajattelin, että odotukset kaikilla on perinteiset. Nyt vain on niin, ettei halua sellaiseen perinteiseen toteutukseen tosiaankaan ole vaan oma persoonallinen ajattelu voittaa kaikki sohvaryhmät ja niin edelleen.

Tällainen pieni yksiö asettaa minulle ennennäkemättömät haasteet, joten sehän vain lisää minun intoani potenssiin kymmenen. Myös uskomukseni, ettei ihminen paljoa tarvitse tulee hyvin koetelluksi. Kaksio oli liian helppo ratkaisu ja jostain muustakin käsittämättömästä karmasta johtuen rivarissa oli jotain karmean ahdistavaa.

Kärrylle muutto olisi ollut askel ylöspäin alhosta. Se minua hieman vaivaa. Tämä ympäristö on maahanmuuttajien ja alkkisten kaupunginosaa Asia joka hirvitti minua siinä vaiheessa kun kämppää joskus vaihtoehtona mietittiin ensin kai itsellemme ja sitten tyttärelle.

Vasta nyt tutustuessani tähän vähän kuin pakon edessä, näen mahdollisuudet. Epäsovinnainen ympäristö ja kenties kuitenkin joustavampien ihmisten ympäröimänä kuin rivarissa olisi ollut.

En pelkää stigmatisoitua alueen väkeen. Tiedänhän minä mitä olen. Sitä paitsi ajatukset työskennellä päihdetyössäkin vain edellyttävät pienoista väkeen sulautumista...heh.

Kävin eilenkin suihkussa, mikä on ylellisyyttä, kun mökillä ei ole kuin järvi. Noh, minä niin arvosta tuota uimista, joten olemme tulleet toistaiseksi aina kaupunkiin pesulle. Saunaa pitäisi rakentaa väliaikaisratkaisuksi, mutta Kärryn aika tahtoo luisua ihan sähköntuotto-ongelmiin ja laitteiden pelaamattomuuksiin siinä roikkien persiissä.

Koska siis aiomme asettua nyt tänne aluksi, sain suihkussa kohtauksen, jossa moppi heilui ja pari risaa pönttöä pyykkikoreineen sai kyytiä. Joutavat vaikka mökille, jossa tulipalo vei kaiken mukanaan ja risatkin astiat löytävät paikkansa pian.

Ja toisaalta tehoneliöissä ei ole mieltä säilyttää mitään risoja pyykkikoreja, jos on kaapistoon asennettu pyykeille koreja, joilla Kärry kuitenkin on tottunut pesutupaan pyykin raahaamaan.

Yksiöön kuuluu terassipatio mikä lie. Se on täynnä kaikkea elektroniikkaromua. On vanhaa pakastinta ja telkkaria ja autonosaa. Lisäksi aidan takana on ryöhääntynyt syreeni, jota olisi kuritettava, että itikoilla ei olisi niin lystiä siellä väijyä meitä ja varsinkin oven aukaisua.

Napapiirilläkin on kuumat päivät menossa. Siksi olisi hauska tuulettaa illalla huoneistoa viileämmäksi, mutta ovessa ei ole mitään vastustamaan kutsumattomia vieraita. Joten sama taistelu itikoita vastaan jatkuu täällä kaupungissakin.

Siitä tulikin mieleeni, että poskeani on puraistu oikein todella. En minä sisäpuolelta tai Kärry ulkopuolelta, mutta lienee mäkäräinen ja ko. kohta tulehtui ja paisui luumunkokoon joten olo on hieman turpea. Ei kipeä kuitenkaan, mutta ei juurikaan innostanut paikalliseen meno edes tutustumismielessä eilen illalla.

Eikä innosta kyllä milloinkaan. Kuppilat ei ole koskaan kiinnostaneet eikä tule kiinnostamaan. Kärry kuitenkin kävi viemässä purkillisen suolasieniä omistajalle kuukausien tauon jälkeen. Kai minä joskus käyn siellä, jos se Kärrylle on tärkeää, mutta turha luulo, että siellä vuosittainkaan haluaisin käydä.

Kärrykin lupasi, että tulee vartin päästä takaisin. Tuli kaksi minuuttia aiemmin.... heh. Oli kyllä giniä ottanut lasillisen, mutta aika hyvin sinänsä sillä onhan tuonne nyt kuitenkin jonkin verran matkaa....

Ääh, pitäisi katsoa jotain ruokaa mahan täytteeksi. Ja on kaiketi alettava hakea sitä tavaraa sieltä kämpiltä nyt sitten tänne, että pääsee jotenkin käsiksi arkeen. Kaipaan puurokuppejani. Puuroa tekisi mieli, mutta en juurikaan osaa sitä tehdä missään normilautasella mikrossa, joten kai se on väsättävä kattilassa ihan perinteisin menoin. Nälkä.